Pikakelaus

No hupsis, mitä ihmettä on tapahtunut kun vastasyntynyt täyttää kohta 3 kuukautta! Minunhan pitäisi olla elämäni vedossa, ulkona vastasyntyneen aiheuttamasta kuplasta, elämä tasaantuneena uuden tulokkaan myötä. Siis voisiko joku kertoa mikä tämä kaaoshäslinkisekasorto-arki sitten oikein on?? Tai roikkuva vatsamakkara?? Miksi edelleen vetelen suklaata kuin olisi joulu?? Mihin se joulukin ylipäätään katosi? Tai tammikuu? Nyt sulaa jo lumet!! Antakaa nyt paperipussi!!! 

Tarinaa olisi ihan liiaksi joten otetaan alkuvuoden tärkeimmät tärpit. Vuoden ensikuukaisia ovat siivittäneet hirvittävä stressi ja tavallinen stressi. Ehkä mukana lieväkin stressi. Ensin oman parantumisen suhteen, sitten ristiäisten ja vielä vähän Hobitin syntymäpäivienkin suhteen. 

Meidän punatukka liljanlehden alla.

Ristiäisistäkin selvittiin kunnialla, siitäkin huolimatta että kirkkoherranvirasto antoi vahingossa päivämäärän jolloin paikkakunnalla ei ollut yhtäkään pappia. Minä tietenkin pikku kätösin olin tehnyt kutsukortit ja lähettänyt ne, kaikissa painettuna täysin väärä päivä ja kellonaika. Noo, mitä sillä nyt väliä koska ja missä. Itse ristiäispäivänä tuli vain muutama kömmähdys. Kastelahjat olivat kerättynä nätisti piirongin päälle mutta unohdin ne avata vieraiden aikana ja availin itsekseni iltasella kaikkien lähdettyä kotiin. Vähän kuin sellainen toinen joulu MULLE :) Eikai kukaan nyt olisikaan ollut yhtään kiinnostunut siitä mitä lahjoja vauvalle tuotiin? Tarjoilutkin valokuvasin ennen kakun avaamista, edellisiltaisilla kamera-asetuksilla. Ylivaloittuneista otoksista sain pelastettua onneksi edes muutaman. En juurikaan ehtinyt valokuvata, kuten etukäteen kuvittelin supermiesviitassani ehtiväni, eikä ristiäisistä juurikaan jäänyt kuvamuistoja. Muuten kaikki meni ihanasti ja poika sai "paappa"nimensä. 

Ristiäisiin kannattaa ehdottomasti valita väriteemaksi turkoosi. NOT! Into piukassa menin tilaamaan niin nonparelleja, servettejä, keksejä, muffinivuokia ym. joissa jokaisessa luki "turkoosi". Jokainen tuote oli kotiin tullessa erivärinen sininen. Turkoosi teema muuttui ihan itsestään teemaksi "sekasininen". Sellaistahan mä suunnitelinkin?  

Ristiäisistä selvittyä sai alkaa suunnittelemaan Hobitin 3v kekkereitä, jotka sujuivat mallikkaasti muuten, mitä nyt lahjat olivat jossain BR-lelun Tanskan varastossa ja vieraat kärsivät noro viruksesta, eivät tosin todellakaan meillä! 

Blues Brothers

Eräästä sisustusliikkeestä ostin aivan loistavan sädetikun joka siis oli kolmosen muotoinen ja paloi hitaasti mutta varmasti sankarin silmien loistaessa kilpaa tikun kanssa. Toimii! 

Elämä voi pettää, rieskarullat eivät koskaan.

Mä kasvan ihan kohisten, Jeah!

Joululahja

Pikkuisen on ollut hiljaista blogirintamalla. Syyn kaikki jo varmaan tietää ja se ei ole ollenkaan niin hiljainen :) Ei vaiskaan. Ihana vauva joka nukkuu paljon. Äitiinsä tullut, syö ja nukkuu ja nukkuu ja syö. 

Oiii... mun pojathan ne siinä <3

Eikö se tämäkään pikkumies halunnut itsekseen maailmaan, vaan synnytys käynnistettiin vähentyneen lapsivesimäärän takia viikko ennen joulua. Ensin ballongilla ja sitten minimaalisilla cytotec murusilla. Kaksi murusta ehdin nappailla ja herra tuli kuin tykin suusta, jättäen jälkeensä hikisiä ja hengästyneitä kätilöitä, henkisesti sekaisin olevan äidin, liikenteessä kiroiluennätyksen tehneen isän ja sairaalakäytävän juoksuennätyksen tehneen anestesialääkärin. Pisteet 10/10/10. Siis lapsen pisteet :) 

Synnytys itsessään ei ollut kuitenkaan hirveä, kiitos sen maapallon nopeimman anestesialääkärin. Synnytyksen jälkeen tuli aika jota en suuremmin halua edes muistella. Ainut mitä haluan sanoa ihan kaikille äideille on että älkää synnyttäkö kotona! Koskaan et voi tietää mitä tapahtuu. Vasta neljäs raskaus paljasti odotusajan trombosylian, veri ei siis hyydy normaalisti. Ilman sitä loistavaa ja käsittämättömän nopeaa sairaalan leikkaustiimiä en kirjoittelisi mihinkään enää mitään. Kaikki kunnia sille ammattitaidolle. 

Toipuminen on ollut hidasta kuin etanan lento. Asiaa ei auttanut kova kohtutulehdus jonka seurauksena pääsin vauvan kanssa täyshoitoon naistentaudeille kolmeksi päiväksi vielä viikko synnytyksen jälkeen. Sitten aloitettiin kaikki taas alusta, niin toipuminen kuin ensi-imetyskin pikkumiehen kanssa ja kotiutuessa saatiin vielä kova flunssakin. Nyt viimeisimmästä kotiutumisesta on kohta 3 viikkoa ja jaksan jo muutakin kuin katsoa Huippumallia videolta tissit paljaana vauvan nukkuessa :) Vaikka mukavaahan senkin oli aikansa. Mitä nyt siinä sivussa talo hajoaa sisältäpäin, veljekset repivät toisiaan hengiltä, Hobitti osaa televisio-ohjelmien dubbaukset ulkoa ja mies kokkaa kymmenettä kertaa nuudeleita ja nakkia. Perhe <3

 

Tule tule, ei se tule

Päässä soi "viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin..." ON ne! Vauvaa ei näy ei kuulu, kuten yleensäkkin omalla kohdalla. Tällä kertaa olen jo ehtinyt hieman innostuakin kun ensimmäistä kertaa on ollut selkeää teettelyä. Mutta vain sitä, teettelyä. Ne supistukset nauraa mulle mun selän takana! Eikä tällä Karelinin kokoiseksi kasvaneella vauvelilla taida olla aikoimustakaan poistua kosteasta yksiöstään. Mihinkäs sitä, äitinsä sydämen alta. 

Raskaus aiheuttaa kaikenlaisia sekoilukohtauksia useimmille äideille ja tällä kertaa sekoilu osui pesänrakennusviettiin, joka tuntui menevän hieman mahdottomuuksiin. Lainasin ompelukoneen! Sellainen masiina joka hurisee ja jossa liikkuva neula sitoo kankaanpaloja yhteen.. Muistin siis ihan oikein yläasteen käsityötunneilta! Ajalta jolloin tein lappufarkut ilman pääntietä ja paidan johon olisi mahtunut Kainuun prikaati. Ihmekkös ompeluinto jäi sinne luokkaan, tähän saakka. Netin saloista löysin idioottivarman ohjeen DIY äitiyspakkaus. Olin kyllä varma että kankaat menevät roskiin ja oma tukka revittynä lattialle mutta toisin kävi. Onhan se vino ja ommeltu kuinka sattuu, mutta toimii! Ompelin jopa sydämet tuohon koppaan! Nyt kelan "myrkkykoppa" odottaa enää vain nukkujaa :D  

Toinen biisi joka soi päässä kun poksahtaa viikko 40, on Queenin I´m going slightly mad. Pitäisköhän se ottaa laitokselle mukaan, rentoutumismusiikkia :D 

Naisen elämän parasta aikaa.

"Sä hengität hieman raskaasti, ihan kuin olisit joku kuoleva papparainen!" Tuumasi mies eräs ilta! Ihanko todella!! Menin koneelle ja etsin animaation sikiön kasvusta. Kato ny missä mun sisäelimet on!!! Maksa on kiinni keuhkoissa ja suolet niskassa! Onko sitten ihme jos hengitys ei liene mitenkään eleganttia. Muutama muukin asia on hieman häirinnyt taas tätä "naisen elämän parasta aikaa". 

Pallo kesältä, aikana kun naama oli vielä oma ja jalat toimi jotenkin.

Oksentaminen.
Olin alkuraskaudessa ihan sata varma että nyt tulee tyttö kun joka päivä piti luikata kerran-kaksi onko vessanpänttöön ilmestynyt jotakin uutta ja jännää. Ei, samat ruskoraidat siellä oli joka päivä. Sympatiat todella kaikille niille joilla pahoinvointi kestää läpi raskauden, en ymmärrä miten ne naiset käyvät töissä. Pahoinvointi alkoi viikolla 4+2. Olin ihan varma että saan vähintään kolmoset, sekoan ja karkaan kotoa.

Liitoskivut.
Jos joku ei tiedä mitä liitoskivut tarkoittavat niin otetaan murtunut luu ja liikutellaan sitä kivasti edes takaisin. Kipu on ihan hirveää, polttavaa, kaikensyövää. Jalka toisen eteen vaatii hirvittävät ponnistelut. Kävelet kuin Quasimodon ja hakatun mummon sekoitus, ja sitten tulee joku vatipää joka heittää ilmaan lauseen "Ei raskaus ole sairaus!" Hänen ainoa onnensa on, ettei liitoskipuinen pysty juoksemaan ketään kiinni ja ottamaan hengiltä.

Närästys.
Otetaan sytkä, nielaistaan se ja laitetaan siihen nielussa liekki noin 5-15min välein palamaan hetken ja joskus pidemmänkin hetken kerrallaan. Sytkän saa palamaan 24/7 menemällä makuuasentoon tai syömällä esim. ruisleipää, vaaleaa leipää, leipää. Juomalla kahvia,mehua, vettä. Nielemällä tomaattia, kurkkua, paprikaa, ilmaa.

Akne.
Muusikon kanssa samalla clearasil purkilla. "Eikö täällä mikään ole enää pyhää?"

Limakalvot.
Joo, oli ne joskus. Ehjät. Muistan mä.

Hiiva.
Leipomon perustaminen omavaraisen hiivantuotannon varaan onnistuisi hyvinkin.

Iskias.
Se on kuin sellainen johto joka lähtee pakaran keskeltä ja menee jalkaa pitkin varpaisiin saakka. Iskiaskipu on vaivana sellainen että muutaman päivän särkemisen jälkeen alkaa oikeasti pohtia millä välineellä jalan sahaaminen irti on mutkattominta. 

Lonkat.
Mä luulin että täällä oli joku ilotulitus mutta ne olikin mun poksuvat lonkat. Jaa että tältä se tuntuu kun on 99-vuotias ja joka paikkaa särkee eikä lääkkeet auta. Kiva, tuskin maltan odottaa.

Mielialamuutokset.
Raskaus on harvemmin sekoittanut päätä erityisemmin, en pahoinpitele miestä, lapsia enkä postin lähettiäkään, mutta tämä herkkyys, voi julma. "Byäää, tuossa ohjelmassa huuhkaja söi tuon pikku hiirulaisen ja nyt sen hiiren äiti miettii varmaan että missä sen hiirilapsi on ja sen koko elämä on ihan pilalla ja se huuhkaja on ihan paska!" Tai alkuraskaudessa kun jalkapallon MM-kisoissa Brasilia hävisi niin karusti Saksalle alkoi kyyneleet valua brasilialaisten puolesta! Mikä tietty hauskinta, kannatin saksaa!

Turvotus.
Mä en oikeasti ole näin hirveesti Jabba the Huttin näköinen nainen, en varmasti! Mä oon vaan niin turvonnu kun mulla on tää vauva! Mä näytän mun selfien sulle alkuvuodesta.. hei minne sä meet??

Turvotus.
"Hehehee.. Mulla on nyt nämä hassut 45 koon crocksit jalassa kun sattui että ihan vaan kipaisin pihalle ja jäivät jalkaan. Niin, siis kyllä mä tiedän että nämä on Maisan ja Kaken häät!"

Turvotus.
Mä yritin kirjoittaa nimen tuohon lapsen kokeeseen josta tuli vitonen, mutta ei mitenkään pysynyt kynä kädessä, siis oikeasti. Tipahti lattialle mutta en nähnyt vatsani alle että minne ja yritin kumartua mutta en taipunut ja sitten pissasin housuun.

Nenä.
Siis mikä juttu tämä nyt on? Mä en varmasti valehdellut missä mä olin eilisillan, vaikka nyt on selkeesti nenä levinnyt ja kasvanut! Mä vannon et olin kavereiden kanssa elokuvissa. Mistä hitosta mä tiedän miten nenä voi yhtäkkiä alkaa kasvamaan!! En mä sinne sieraimiin mitään lannoitepuikkoja ole työntänyt!! Siis eihän vaan Pinocciokin ollut raskaana?

Olen päätellyt että naisen muistin täytyy jotenkin pyyhkiä kaiken pois, muuten me ihmiset olisimme kuolleet sukupuuttoon jo aikoja sitten. Ja taas kerran vannon että tämä on viimeinen odotusaika itselle ikinä! Millaisia ongelmia muiden raskauksissa on ilmennyt?  

Vapaaehtoisuus

Tulipas tähän postaukseen oiva aasinsilta näin kun vapaaehtoisten päivää vieteltiin eilen 3.12. Itsehän toimin ensi-ja turvakotiyhdistyksen vapaaehtoisena doulana ja joskus lupasinkin raottaa hieman enemmän sitä doulana toimimista. Tosiasiassa sitä tunnepuolta on erittäin hankala tuoda esiin mitenkään, hienoja adjektiiveja voi toki laittaa riviin mutta se ei silti kerro sitä millaista on olla oikeasti jonkun tukena. Ensi-ja turvakotien liitto pyysi eripuolilta Suomea vapaaehtoistyöntekijöilta lyhyttä kuvausta hetkestä kun on tuntenut olevansa todellakin avuksi. Kirjoitin sinne lyhyen pätkän ja tajusin että siinähän se, hetki joka kertoo kaiken. Tällä samaisella kirjoituksella voin raottaa doulailua myös teille :)


"Äiti meni suihkuun. Sovittiin että ovi jätetään auki. Näin pystyn valvomaan, että äiti pysyy pystyssä ja voi hyvin, eikä esimerkiksi pyörry pesuhuoneen lattialle suljetun oven takana. Samalla otin kopasta maatuskamaisen käärön, jonka sisältä näkyi vain pikkuriikkiset ruskeanpunaiset kasvot, kuin vanhan ja viisaan miehen. Vanha kansahan sanoo että vastasyntynyt lapsi kantaa mukanaan koko maailmankaikkeuden salaisuudet. Siksi he ovat niin totisia ja ryppyisiä. Siinä me sitten katseltiin keinutuolissa toisiamme ihmeissämme kunnes nukahdit pieneen keinuntaan. Kaivoin kännykän taskusta ja otin kuvan, lähetin omalle äidille. Kato ny äiti, mä oon ihan oikea doula!" 

Ps. Oma synnytys alkaa lähestyä. Miten doula ja neljättä odottava äiti voi taas olla ihan paniikissa?? Ei lohduta kaapissa oleva tens-laite eikä lääkäreiden rohkaisevat sanat lantiosta joka on "toooosi hjyvä"! Miksi se Eeva söi sitä omenaa?? Whyyyy???