En Osta en

Päätin jo kauan ennen joulua etten sitten varmasti haksahda alennusmyynteihin, siis netissä, kaupoille en lähtisi ihan helpolla hermojani kuluttamaan kuitenkaan. Päätöstä siivitti mukava menoerä jouluna. Eihän pienet lapset nyt mitään mutta tuollainen teini! Se on kuin vertaimevä lepakko mitä kukkaroon tulee. Loputon kaivo minne jokainen ylimääräinen kolikko katoaa jo muutenkin, puhumattakaan joululahjoista, huoh. Tosin ajatus turhan ja edullisen tavaran hankkimisesti on vielä sekopäisempi kuin kalliin ja mukamas tarpeellisen. Siinä siis syy miksi meillä ei (pitänyt) katsella verkkokauppoja!!

Mutta siis kun olin ihan uneton ja sain lahjaksi hieman ylimääräistä ja kaikki on nyt toooosi halpaa, melkein ilmaista! Onhan se nyt paljon järkevämpää jos vaikka sattuu että Hobitin kaikki vaatteet on pyykissä ja pesukone hajoaa niin on sitten just se yksi vaatekerta lisää! Entäs jos sattuukin että se kevättä odottava takki onkin Hobitin omasta mielestä hirrrveen epämukava eikä ole mitään muuta laittaa ja alasti saa sitten kauhean taudin ja kaikki ajattelee että poika on ihan heitteellä. En mä siis muuten!! Kun kerran lupasin että en osta!

Villervalla on niin suloista. Tilasin pojalle legginssit! Kärsiiköhän sen miehisyys nyt kuinka? Miksi niiden nimi muuten on leggarit?? Meidän kaapissa on huonosti kalsareita joten nehän ajaa sitten saman asian ja käyvät hauskoina kotihousuinakin. Miesväelle en kuitenkaan ehkäpä kerro että ne on leggarit :D

Eihän lapsella ole koskaan liikaa pipoja? Vai onko? Miten paljon pipoja löytyy teidän muiden kodeista? Takin olisin halunnut kokosinisenä tai ruskeana mutta koot oli jo myyty loppuun. Kivahan tuokin on ja mustat housut löytyy kaapista valmiiksi :)

Yhden oston tein muuten kaupastakin. Tuo Ticketin pipo huusi hyllyssä jo normihintaisenakin Hobitin nimeä ja nyt se pääsi kotiin <3 

2013

Vuosi se sitten taas mennä rymyytti ohi että paukahti. Missä mä olin kun tämäkin taas tapahtui? En huomannut mitään! Joku ihmeen ryppypussi on selkeästi pesiytynyt silmän alapuolelle nurkkaan, enkä saanut sitä pesemällä pois. Kokeilin myös perusrasvaa joka kirvelee silmiä by the way. Vähän ahdistaa kyllä, vuodet menee ja se pussi vain kasvaa. Kohta otsaankin saa alkaa tiputtelemaan siemeniä kyntämättä ja siellä voi kasvattaa vaikka kivoja pikkukukkia niissä vaoissa, kunhan muistaa vain kastella aika ajoin.

Otsa, nou komments. Nettikuva, ei meidän takapiha.

Tapahtui tietysti muutakin kuin se että alan rypistyä. Vuosi oli nyt hyvä ja oikeastaan jopa ihana. Sitä edeltänyt olikin sitten sellainen emotionaalinen vuoristorata etten ihan heti halua moista kokea. Luulen että sain 2013 sellaisen henkisen hengähdystauon ennen seuraavaa showta.

Lyhyt ja ytimekäs muistelo.. 

Hobitti kasvoi vauvasta keskustelevaksi ihmiseksi jolla on mielipiteitä. En pue, en nuku, en ole hiljaa, en puhu, en laula, en tanssi, en liiku, en makaa ym.

Mä katson Ylvistä kun mua huvittaa!

Muutettiin uuteen kotiin joka oli meille tehty ja meidän näköinen. ulkoapäin se näyttää kyllä ihan normaalilta ja jopa trendikkäältä. 

Muusikon bändi sai keikkaa. Mä olin niiiiin ylpeä et meinasin haljeta. Mikä olisi ollut tosi sotkuista. Kuvia löytyi täältä täältä. Siis keikasta :D

Oltiin kesällä vielä osa lasten potkupalloelämää (kuudetta vuotta), mutta ollaan siitä nyt ensi vuosi sivussa. Vähän ahdistaa miten tulevaisuudessa pystyy täyttämään kaiken sen kesäisen vapaa-ajan mitä kökkäilyhommista ja kentän laidalla huutamisesta jää. Pitäisiköhän ostaa minipossu?

Kannustaminen käy kunnon päälle!

Ettei vapaata olisi liiaksi päädyin mukaan ihanaan vapaaehtoistoimintaan. Ehkä raotan sitäkin joskus  <3

Niin ja perustinhan minä toiminimen ja aloin tekemään käsillä töitä. Ihania ihmisiä olen uuden osa-aika yrittäjyyden kautta tavannut ja muutama asiakas on muuttumaan ihan ystäväksi. Voisiko paremmin olla? No, oikeastaan voisi, mutta loistavan hyvä tuokin :D

Postaan tikuttamisesta joskus enemmän :)

Hobitin kauttakin olen tutustunut todella moneen uuteen ihmiseen joiden tunteminen on vallan mukavaa. Työelämään paluuta en suunnittele vaan harrastelen nyt tätä elämää ennenkuin oravanpyörä nappaa mukaansa jossain vaiheessa. Siellä minä sitten juoksen etuhampaat ojossa eläkeikää kiinni rypyt heiluen. Mut jos nyt tuo 2014 ensin. 

Nettikuva tämäkin, ihan todella.

Toistojen määrä

Ny nyt se sitten alkoi meilläkin ihan todella! Nimittäin se loputon höpöttäminen, saman asian uudelleen ja uudelleen toistaminen repeatillä, kuin vanha gramofoni uudestaa ja uudestaan loputtomasti kohta maailmanloppua.. Pissattaako? pissattaako? Tuleeko pissa? Pissattaako? Onko pissähätä? Pissattaako? PISSATTAAKO?

Luulisi tuonkin jossain vaiheessa jo ottavan muksua päähän oikein kunnolla. Tänään Hobitti sai armottoman kilahdus kohtauksen kun vanha kumisaapas ei mahtunut jalkaan. Pohdin että ehkäpä se oli vain viimeinen pisara tälle päivälle siinä pissattaako-kyselyssä mitä äiti jaksaa niin tekopirteenä että suunpielet repeilee. 

"Mennään potalle, potalla on NIIIN kivaa". Jaa-a, miksiköhän aikuiset ei sitten vietetä siellä pidempiä aikoja? Aikuinen tulee vessasta ihan yhtä elämäänsä kyllästyneen näköisenä kuin miltä näytti sinne mennessään.

 "Mahtava potta, jes mikä hieno potta!!" Muoviahan tuo on, muovisaavi jossa on reikä. 

 "Kohta sinne tulee iiiiso pissu!!" Ja mistäköhän kukaan tietää etukäteen kenenkään virtsamääriä tai niiden puutetta. Mitä jos ei vaan kuseta yhtään? 

"Luetaan kirja, sitten pissu tulee!" Jep, pissa tunnetusti pitää lastenkirjallisuudesta valtavasti. 

"Lauletaan laulu, sitten tulee pissu!" Taitaa paeta pikemmin syvemmälle rakkoon. 

"Sitten kun pissu tulee niin riemuitaan ja tanssitaan!" Pääsisikö takaisin kohtuun?

Siis pissata tonne, eihän se edes lämmitä yhtään???

Saatiin silti se pissa tulemaan kunhan äiti lähti vahingossa viemään vaippaa roskikseen. 45 minuuttia vessassa istumista/kerta (en sitten keksinyt mitään muuta tapaa viettää joulua) ja koko ajan ongelmana oli vieressä istuva äiti. Oikein kun asiaa ajattelee niin tuskin minäkään saisin liruteltua jos oma äiti istuisi siinä vieressä tuijottamassa naama kuin hangon keksi.  Ei tämä mikään Big Brother ole! 

Missä on uusin Seiska? Missä täällä on Tauski?

Pottana meillä olisi fiksu ja käytännöinen ja sisustukseen sopiva babybjörn mutta Hobitti ei nimensä mukaisesti yllä siihen kunnolla, joten hän ei halua edes katsoa sen suuntaan. Käytämme siis sellaista 4e pottaa joka on matala, ruma ja erittäin kurja tyhjentää. 

Saldo 5 päivän jälkeen 6 pissua pottaan. (1x vessan matolle salakavalasti, 1x keittiön pöydän jalkaan, 1x vanhempien sänkyä vasten) 

Mä pissaisin pottaan!!! Juuhuuuu!!

Ohi on!

Ihanaa, se meni taas. Olihan se mukavaa niin kauan kuin sitä kesti ja saa tulla ensivuonnakin, mutta just nyt ei tule ikävä. Ainakaan laatikoita!! Oikeasti, suomalainen perinneruoka on aivan uskomattoman ruskeaa/beigeä! Punajuuri on ainoa alkuperäinen väripilkku. Lanttulaatikkoa katsoessa päässä käy ajatus että voisihan tuossa juhlapöydässä olla sitä pettuakin. Kinkku annettiin jo pois innokkaalle hernekeiton keittäjälle. Minä en halua sitä samaa sikaa nähdä enää ikinä!! Riittää kun katsoo peiliin niin näkee sen selkeästi siellä :) 

Tänävuonna pukki yllätti niin että melkein tippui nestettä silmästä. Kummallisen painavasta laatikosta paljastui se niin kovasti kaipaamani järkkäri! Ihana tiiliskiven painoinen Nikon d3100! En tosiaan olisi uskonut että olen ollut noin kiltti. Suunnittelin jo alustavasti heittäväni takapihan fasaaneja vanhalla powershotilla mutta tuskin osuisin kuitenkaan :)

Lapset saivat musiikkia ja kirjoja. Hieman eri muodoissa eri ikäisille mutta idea sama :)

Jouluyönä hiippailtiin paikalliselle hautausmaalle. Itsellä ei täällä ole ketään rakkaita, mutta monilla on, ja jos sen joskus voi tuntea vatsassa saakka, niin se on jouluöisin. 

Ei ollut musta joulu, vaan ruskean vihertävä sekä erittäin märkä. Märkä myös sisällä kun aloitettiin Hobitilla pottattelu. Mutta se ehkäpä vaatii ihan toisen postauksen :D 

Hyvää joulua!!

Lämpöistä ja ihanaa joulunaikaa kaikille jotka joskus eksytte joko tarkoituksella tai vahingossa tänne hassuun harrastukseeni <3 

"Musta tuntuu kuin joku tuijottaisi"

 Joulu, nostalgian ja perinteiden aikaa, kuten kuvista huomaa ;)

Mihin aika valuu?

Jonkilainen hämmentävä haikeus nosti päätään kun tänään irroittelin pinnasängyn reunapehmuksen ylikireitä naruja. Miten mä mielestäni juuri äsken (pari viikkoa sitten?) googlasin kivoja reunapehmusteita ja äitiyspakkauksen kopan reunaröyhelöitä. Kyllähän mun aivoit ymmärtää että sen jälkeen on elämässä ollut suuria mullistuksia jotka eivät nyt ihan mahdu 2 viikon sisälle, mutta kuitenkin. Ihan äsken. 

Tänään sai nostaa pinniksen sitten pois näin joulusiivojen sivussa. Pyyhkiä pölyistä ja siirtää syrjään. Tilalle tuotiin vedettävä lastensänky joka sijoitettiin meidän oman sängyn viereen. Josko itsellä olisi vielä joskus mahdollista nukkua oman miehen vieressä. Tällä hetkellä tilanne on seuraava: Hobitti huutaa vaativasti iziä tai äitää noin klo 2:00 yöllä ja vaatii päästä väliin nukkumaan. Suomennettuna haluaa siis tulla väliin potkimaan äitiään päähän, hakkaamaan omaa päätään seinään/toisten päihin ja aiheuttamaan ylimääräistä yöllistä jännitystä ajautumalla nukkumaan on the edge. Varsin mukavia hetkiä voidaan elää myös silloin kun Hobitti herää painajaiseen ja huutaa korvaan "Pukkiiiii" niin että tärykalvot pakkaa laukkunsa ja muuttavat munuaisiin asumaan. Meille ei ehkä sittenkään tule Pukkia tänä jouluna :) 

Illalla Hobitti meni hieman vastustelevasti uuteen sänkyynsä nukkumaan ja vaikka me kaikki 4 varmaan 15 minuuttia odotettiin ihan hiljaa olohuoneessa että poika tepastelevan pupu kainalossa takaisin, ei ketään näkynyt. "Mikä ihmeen farssi tämäkin nyt oli" Tuumasi esikoinen. 

Huomenna syödään kinkkua. Katsotaan sitten millainen farssi se on :D

Oi muovipuu

Kuusi on nyt paikallaan ja joulu saa tulla kun kerkeää. Normaalin mallin mukaisesti en siivoile ihmeemmin, en leivo, en tuskaile enkä raivoa :) Mies on tilannut suurimman osan lahjoista netistä ja minä sitten paketoin ne solidaarisuuden nimissä. Pakettien salaisuuksia en voi raottaa, kun koskaan ei tiedä kuka blogia kurkkiin :) Itsellenikin aion ostaa lahjan pakettiin, jotain mitä olen toivonut jo pitkään ;) Valitettavasti se ei kuitenkaan ole järjestelmäkamera. Täytyy jättää jotakin tavoiteltavaa keväällekin. Ottaisin muuten mielelläni vastaan hyviä kameravinkkejä jos jollain olisi vinkata millaiseen järkkäriin olisi oikeasti viisasta panostaa. Siihen saakka pitää tyytyä näihin kuviin..

Kuusi saatiin kasattua tappelun ja vänkkäämisen tuoksinnassa. Koristeet ovat omaa ja sukujen historiaa, sen vuoksi ne sointuvat niin kauniisti toisiinsa ;D Mattokin on ehtaa retroa!

Sirpaleet tuovat toivottavasti onnea!

Jokunen säilyi vielä ehjänäkin.

Veljekset pohtivat koristeen asettelun tematiikkaa.

 

Elämää nähnyt tonttunen 70-luvulta (oikeastaan se on nähnyt 40v laatikonpohjaa mutta kuitenkin)

Rontto on koristeltu pihallakin.

Tonttujen perille löytämisen varmistuksena ripustin lyhdyn "äätin kukkaan"! Kivat kukat mulla!! 

Niin joo, vielä uupuu "vähän" ruokaa. Tai ostin tänään mustapekkaa paketin, se ei kuitenkaan ihan riitä mutta on hyvä alku.

Yrjö voitti!

Otsikko saattaa nyt hieman hämätä.. kyse ei todellakaan ole mistään vatsatautiepidemiasta vaan siitä pitkän sitkeästä projektista hankkia keittiöön uusi valaisin. Erilaisia vaihtoehtoja voi muistella täältä.  Poiketen alkuperäisestä suunnitelmasta otin kokeille ensin kotiin Matroligtin mallistoon kuuluvan Ingrid-valaisimen. En sitten luikannut paketin sisälle ollenkaan ja kuvittelin valaisimen ihan toisenlaiseksi. Kuvaakin olin ilmeisesti katsonut vain toisella silmällä säkki päässä. Tosiasiassa valkoinen metaalikoopa olikin kukikas ja kuin konepistoolilla rei`itetty. Katossa se tosin roikkui muutaman päivän ja sai ihastuneita huudahduksia. Miten miellyttäviä ystäviä minulla onkaan kun kukaan ei halunnut sanoa suoraan että onpas ruma lamppu :D 

Ingrid päätyi takaisin myyntiin ja kotiin tuotiin seuraavana se alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunut Taifuuni. Se jos jokin oli rakkautta ensisilmäyksellä! Tuosta minä en luovu koskaan. Olen tulevaisuudessa se äänekäs mummo jolla on hysteerisen suuri muovivalaisin 2010-luvulta aina katossa!  Yrjö Harsia tiesi tarkalleen suunnitella sen mitä minä keittiöön halusin. Ihana Yrjö, ihana valaisin. Ihana joululahja mulle!

Se on laskeutunut!

Uskokaa tai älkää, tuon sisällä on hehkulampun muotoinen led-lamppu!

Pihalla on säkkipimeää mutta sisällä meillä on valoisa joulu!

Äiti!

Hieman yli vuosi sitten tuli karmea havahtuminen aiheeseen olen vanha. Vanha siis ajatellen sitä että minulla olisi aina vanhemmat joiden luo voin mennä linkuttaen nyrjäytettyä nilkkaa/polvea/päätä/sydäntä, vinkua ja vonkua ja kerjätä sääliä ja sitten ne vanhemmat laittaa laastarin ja puhaltaa, asettelee torkkupeittoa päälle, antaa kaukosäätimen ja keittää kahvia. Mutta niinhän ei ole kun tulee vanhaksi? Paitsi joillan peräkamarinpojilla jotka asuu kotona vielä 60-vuotiaana kun kukaan nainen ei osaa leipoa pullaa kuten oma äiti 90v. 

No, tämä ajatus siis siitä miten ihanasti minulla on vielä ne puhaltajat olemassa. Eri osoitteissa ovat olleet jo kauan, mutta ihan sama vaikka asuisivat kuussa kunhan saan puhelimella kiinni tarvittaessa jos tulee hinku vinkua. Itse asustelen heistä suhteellisen kaukana, mutta en sentään kuussa kuitenkaan. Pikavisiitti äitini luo näin joulun alla oli ainakin herkullisen tuoksuinen. Äitini pitää huolen siitä ettei Hobitin posket joulun jälkeen ainakaan roiku ylempänä. Meidän perhe ei myöskään kohta voi matkustaa samalla hissillä vaan minä yksin matkustan tavarahissillä.. mikäs niissä olikaan se painoraja?

Hmmm. pipareita ja maitoa! Enää puuttuu lehmä!

Mummin tekemä karkkikuusi. Äkkiä kuva kun kohta se on enää pelkkä kuusi.

Hobitti pääsi tällä reissulla ensimmäisen kerran elämässään leipomaan pullaa. Ikimuistoisen tapauksesta ehkäpä teki se, ettei lapsen kanssa leipomassa ollut oma äiti eikä edes se pullataituri mummi, vaan sattumalta eräs kahville poikennut ystävä joka kaiken hässäkän keskellä huomasi että lapsihan haluaa selvästi leipoa! Valtaisa leipomisinto kesti huikean 2,5min, joten eipä liene valtavasti jälkipolville kerrottavaa. Tulen suosittelemaan Hobitille että hankkii sitten hieman vanhempana kokkaavan ja leipovan vaimon. 

"Siis mitä ihmeen möhnää tää on??"

Enää muutama päivä jouluun! Kohta pukit asettelee jo partoja tip top ja tap!

Kun mikään ei riitä.

Mistä se oikein johtuu että joka ainoa kerta joulu jossakin vaiheessa alkaa aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta? Eikä se auta että järki sanoo ettei nyt aikuisten oikeasti ole aikaa alkaa pitämään mitään sottapytty leipomoa. Eikä ole aikaa alkaa valmistaa todennäköisesti pahan makuisia laatikoita, kun ne ei edes kiinnosta pätkän vertaa. Eikä pihalle saa tehtyä lumilinnaa kun yksinkertaisesti maassa ei ole yhtään lunta! 

Viimeisimmät joulut ovat olleet vallan ihania. Ollaan syöty itseämme hengiltä, katsottu hassuja kokoperheen elokuvia (joiden aikana puolet elokuvasta nukutaan) ja ollaan haahuiltu hautausmaalla yöaikaan katsomassa kynttilämerta. Sellaisesta joulusta haaveilen tänäkin vuonna, mutta miksi silti tuntuu että pitäisi tehdä enemmän? Olla enemmän? Askarrella enemmän? Valmistaa lahjoja, kortteja, ruokia, leivonnaisia, sisustuselementtejä, pihakoristeita, himmeleitä, ikkunatonttuja, sammalekokonaisuuksia, lumihiutaleita, pipareita, kuivakakkuja, märkiä kakkuja, ommella, kutoa, virkata, kasvattaa kuusi, ruokkia tonttuja, punatulkkuja, oravia, näätiä..ääääääääääääääääää! 

Sitten mä kuitenkin vapaa-ajalla vain poltan tuikkuja ja katson telkkaria, tai Solsidanin ensimmäisiä jaksoja netistä. Jos kutois samalla sukkaa? Saisko sitten katsoa kaikki jaksot putkeen?

Kokosin itse. Sen takia se ei pyöri ja enkeli muuttui mustaksi. Mieleen putkahti Tuomari Nurmion "lasten mehuhetki". 

Ostolakko

Tää on nyt taas niin tätä!! Ensin vietän päivän paasaten miten ärsyttää kun koko joulun aika on vain yhtä osta osta OSTA OSTA NYT osta-höpinää niin että se tulee korvista ulos kuin korvatulehdusmätä. Sitten mä paasaan miten meidän lapsille EI todellakaan enää hankita mitään muita lahjoja kuin ne olemassa olevat, ja miten Hobitti ei ainakaan tarvitse enää mitään vaatteita kun kaappi pursuilee jo liitoksissaan. (Ei kestä Ikean kaappi, olisi pitänyt hankkia täyspuinen) Niin mitä tapahtuu? Lindex menee ja laittaa kaikki Littlephantit -30% ja postikulutta kallein -25%. Tekeekö ne näitä juttuja ihan kiusallaan? Vakoileeko mua joku Lindex sateliitti? 

Jahas, tämä kone halusi muuttaa mustat vaatteet kulahtanee harmaiksi. Onpas se jouluisalla tuulella. Vai tietääkö se et ne muuttuu just tommosiksi meidän pesukoneessa?

Olisikohan se Hobitti sitten YLIpettynyt kun ei saisikaan viiksi-sukkia? 

Mikä ihana sammakkopuku jonka kyljessä on nalle <3

Jos olisi aikaa nyt miettiä vielä iltaan.. sitten nuo on varmaan jo myyty ja jään ilman. Sitten harmittaa ja suututtaa mut säästyisi rahat. Vaikka sitten ne menee tietysti johonkin muuhun kuten vaikka ruokaan. Syöminen on niiiiin yliarvostettua. 

Joulukorttikuvat.

Apua, joulukuu vaan mennä juokseen meikäläistä karkuun kuin vesikauhuinen piisami! Tajusin vasta toissapäivänä etten ole ottanut minkään sortin valokuvia joulukortteja varten ja ne pitäisi olla kohta postissa! Tietenkin sitten aikataulu buukattu niin täyteen että ainoa mahdollisuus kuvata olisi kun lapsi nukkuu. Rauhallista joulua ja kuolaa tyynylle-teksti ja hyvä tulisi :) Tai ainakin parempi kuin näistä tämän päivän otoksista. Voi ho hoijaa. 

Jaa, se kuvattava meni jo... Tyhjää joulua toivotellen!

Mä haistelen näitä palloja.. siis Pallon tuoksuista joulua teille kaikille!!

MOSKA! Täällä lattialla on MOSKA! Ei pysty nyt olla kuvattavana!! Likaista joulua kaikille!

Jes, äiti kuvasi tarkasti pihakeinun!! Keinuvaa joulua teillekin! (liikaa glögiä, pidetään ikkunan reunoista kiinni)

Jahas, nyt se jo kääntyi.. Perse joulua toivotellen!

Masentunut abbedissa. Masentavaa joulua ja väsynyttä uutta vuotta!

Olikos ne Tiimarit vielä auki? :D

Joulupuu

Tänä vuonna oli ehkäpä 6 tai 7 kerta kun osallistuin Nuorkauppakamarin ja MLL:n järjestämään joulupuukeräykseen. Liityin paikalliseen MLL tässä syksyllä, joten sain valita itselleni päivystysvuoron kuusen äärelle. Sattumoisin sopivin päivä osui keräyksen viimeisille tunneille, ja sekä keräyksen että oman ilon kannalta oli ihanaa että kortteja oli jäljellä enää tasan yksi kun aika tiimalasissa loppui. Päivystävän ystäväni kanssa viimehetkillä juoksimme kauppaa ympäri pohtien mitä sen viimeisen kortin haltialle ostaisimme ja poika 11v tulee saamaan paketistaan Stigan uutuus liukurin sekä karkkia. Mahtava fiilis! Yli 300 pakettia jaettavaksi ihmisten hyväsydämisyyden ansiosta.

Mutta! Mikä osaa ihmisistä oikein vaivaa? Olen törmännyt nyt lyhyen ajan sisällä jo muutamaan kertaan kommentteihin että keräys on huijausta. Olen kuullut kommentteja miten rikkaat hakevat näitä lastensa paketteja sosiaalitoimesta. Rikkaat? Miten se määritellään? Onko väärin hakea paketti autolla, aiheuttaako se todellakin joissan kateutta? Mitä ihmeen merkitystä sillä on vaikka sen hakisi helikopterilla, jos se helikopterin omistaja ei järjestä lapselleen joulua? Jos se juokin kaikki rahansa, ja lapsi jää ilman sekä paketteja että ruokaa? "Sittenhän sillä on enemmän rahaa juoda kun saa lahjat valmiina"! Entä jos se vanhempi siltikin juo sen kaiken? Kortissa lukee tyttö 4v. Tyttö 4 vuotta, lapsi jonka pukki jättää väliin vuosi toisensa jälkeen. Kuinka moni meistä edes tietää miltä se tuntuisi? Ajatuskin sattuu. Tarkoitus on vain antaa hetki, kun sen pienen ja ehkä isommankin lapsen silmät saa loistamaan. Tietääkö kukaan oikeasti mitään sen hienonpaa?

Tänään tosin sain mahdollisuuden nähdä senkin miten ihmiset todella välittävät tuntemattomista lapsista. Lahjoja oli valtavasti ja pakettejen ulkonäköönkin oli panostettu. Kun nämä ihmiset osaisivat opettaa sen lähimmäisestä välittämisen taidon omille lapsilleen niin ehkä meillä on vielä toivoa. Ainakin jouluisin <3

Parisuhteen hoitopäivä

Päätin pitää miehen syntymäpäivän lähimaastossa parisuhteen hoitopäivän. Tällaisia hoitopäiviä on meidän suhteessamme 10v sisään vain muutama, että mistään ihan virallisesta hoitosuhteesta emme voi alkaa puhumaan. Kummallista että silti kaikki tuntuu sujuvan suhteellisen mukavasti. Mukava suhde siis.

Jostain käsittämättömästä syystä sain päähäni hoitaa suhdetta suomen aurinkoisimmassa kaupungissa, Vaasassa. Tuon vuorokauden perusteella jonka paikkakunnalla vietin, on pohdittava, että miten pimeä ja musta mahtaakaan olla loput Suomesta jos tuo on aurinkoisin? Vaasasta innostuin koska innostuin siellä olevasta hieman erikoisemmasta hotellista jonne majoittua. Kyseessä oli Hotel Kanttarellis, sviittejä normaalin huoneen hinnalla. (Miten loistava tapa säästää?)

Hotelli oli hhmmm.. omituisella tavalla viehättävä. Resepsuunissa kasvoi lattiasta normaalin puun kokoinen leikkitammi, tai joku sellainen möhköpuu. Kaikki oli kullitettua, seinät, kattolistat, hanat ym, ja niitä koristekoukeroiden määrää! Aamiaisella pohdin etten ole koskaan käynyt hienossa hotellissa (enkä muuten huonossakaan) Venäjällä, mutta siellä voisi ehkä olla tuollaista. Vaikka siellä työntekijät tuskin tervehtivät joka nurkalla iloisesti "Go Morron" niinkuin olisivat lentoon lähdössä. Jokseenkin hauska yhdistelmä olla tuolla itsenäisyyspäivän aamuna.

Kas, tatti siellä ja täällä.

Huoneet olivat kivoja. Erityismaininta 180 astetta kääntyvästä jättikokoisesta televisiosta. Telkkarin sai siis käännettyä suoraan sängyn jalkopäähän. Jokaiseen huoneeseen kuuluun myös poreamme ja siellä ehdinkin lillua sekä illalla että aamulla. Kukkakuvioinen vessanpönttö ei niinkään tuntunut luksukselta vaan enemmänkin koomiselta. Mistä sellaisia ylipäätään saa ostaa?

Ihana käsisuihku, kuin vanha puhelin!

Hieman tällaista nipottajaa häiritsi se kanttarellin tunkeminen joka paikkaan. En tiedä pitääkö perustaja todellakin niin paljon sienistä vai onko suunnittelu hetkellä ollut hieman "sienessä" kun kanttarelleja oli käytävämatoissa, kaapin ovissa, kaikilla seinillä. Jokainen asia oli myös väritetty kanttarellimaiseksi ja puu oli kellertävää tammea. Jonkinlaiset kotrastit sisustuksessa olisivat olleet poikaa. Ainoat vaaleat väripilkut taisivat olla pyyhkeet ja lakanat.

Kuva hämää, seinätkin ovat kullan väriset. 

Melkein merinäköala....Lumimeri :)

Ihanat valkoiset olohuoneen seinät odotti kotona ja onnellinen Hobitti.