Kun mikään ei riitä.

Mistä se oikein johtuu että joka ainoa kerta joulu jossakin vaiheessa alkaa aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta? Eikä se auta että järki sanoo ettei nyt aikuisten oikeasti ole aikaa alkaa pitämään mitään sottapytty leipomoa. Eikä ole aikaa alkaa valmistaa todennäköisesti pahan makuisia laatikoita, kun ne ei edes kiinnosta pätkän vertaa. Eikä pihalle saa tehtyä lumilinnaa kun yksinkertaisesti maassa ei ole yhtään lunta! 

Viimeisimmät joulut ovat olleet vallan ihania. Ollaan syöty itseämme hengiltä, katsottu hassuja kokoperheen elokuvia (joiden aikana puolet elokuvasta nukutaan) ja ollaan haahuiltu hautausmaalla yöaikaan katsomassa kynttilämerta. Sellaisesta joulusta haaveilen tänäkin vuonna, mutta miksi silti tuntuu että pitäisi tehdä enemmän? Olla enemmän? Askarrella enemmän? Valmistaa lahjoja, kortteja, ruokia, leivonnaisia, sisustuselementtejä, pihakoristeita, himmeleitä, ikkunatonttuja, sammalekokonaisuuksia, lumihiutaleita, pipareita, kuivakakkuja, märkiä kakkuja, ommella, kutoa, virkata, kasvattaa kuusi, ruokkia tonttuja, punatulkkuja, oravia, näätiä..ääääääääääääääääää! 

Sitten mä kuitenkin vapaa-ajalla vain poltan tuikkuja ja katson telkkaria, tai Solsidanin ensimmäisiä jaksoja netistä. Jos kutois samalla sukkaa? Saisko sitten katsoa kaikki jaksot putkeen?

Kokosin itse. Sen takia se ei pyöri ja enkeli muuttui mustaksi. Mieleen putkahti Tuomari Nurmion "lasten mehuhetki".