Mihin aika valuu?

Jonkilainen hämmentävä haikeus nosti päätään kun tänään irroittelin pinnasängyn reunapehmuksen ylikireitä naruja. Miten mä mielestäni juuri äsken (pari viikkoa sitten?) googlasin kivoja reunapehmusteita ja äitiyspakkauksen kopan reunaröyhelöitä. Kyllähän mun aivoit ymmärtää että sen jälkeen on elämässä ollut suuria mullistuksia jotka eivät nyt ihan mahdu 2 viikon sisälle, mutta kuitenkin. Ihan äsken. 

Tänään sai nostaa pinniksen sitten pois näin joulusiivojen sivussa. Pyyhkiä pölyistä ja siirtää syrjään. Tilalle tuotiin vedettävä lastensänky joka sijoitettiin meidän oman sängyn viereen. Josko itsellä olisi vielä joskus mahdollista nukkua oman miehen vieressä. Tällä hetkellä tilanne on seuraava: Hobitti huutaa vaativasti iziä tai äitää noin klo 2:00 yöllä ja vaatii päästä väliin nukkumaan. Suomennettuna haluaa siis tulla väliin potkimaan äitiään päähän, hakkaamaan omaa päätään seinään/toisten päihin ja aiheuttamaan ylimääräistä yöllistä jännitystä ajautumalla nukkumaan on the edge. Varsin mukavia hetkiä voidaan elää myös silloin kun Hobitti herää painajaiseen ja huutaa korvaan "Pukkiiiii" niin että tärykalvot pakkaa laukkunsa ja muuttavat munuaisiin asumaan. Meille ei ehkä sittenkään tule Pukkia tänä jouluna :) 

Illalla Hobitti meni hieman vastustelevasti uuteen sänkyynsä nukkumaan ja vaikka me kaikki 4 varmaan 15 minuuttia odotettiin ihan hiljaa olohuoneessa että poika tepastelevan pupu kainalossa takaisin, ei ketään näkynyt. "Mikä ihmeen farssi tämäkin nyt oli" Tuumasi esikoinen. 

Huomenna syödään kinkkua. Katsotaan sitten millainen farssi se on :D