No, tämä ajatus siis siitä miten ihanasti minulla on vielä ne puhaltajat olemassa. Eri osoitteissa ovat olleet jo kauan, mutta ihan sama vaikka asuisivat kuussa kunhan saan puhelimella kiinni tarvittaessa jos tulee hinku vinkua. Itse asustelen heistä suhteellisen kaukana, mutta en sentään kuussa kuitenkaan. Pikavisiitti äitini luo näin joulun alla oli ainakin herkullisen tuoksuinen. Äitini pitää huolen siitä ettei Hobitin posket joulun jälkeen ainakaan roiku ylempänä. Meidän perhe ei myöskään kohta voi matkustaa samalla hissillä vaan minä yksin matkustan tavarahissillä.. mikäs niissä olikaan se painoraja?
Hmmm. pipareita ja maitoa! Enää puuttuu lehmä! |
Mummin tekemä karkkikuusi. Äkkiä kuva kun kohta se on enää pelkkä kuusi. |
Hobitti pääsi tällä reissulla ensimmäisen kerran elämässään leipomaan pullaa. Ikimuistoisen tapauksesta ehkäpä teki se, ettei lapsen kanssa leipomassa ollut oma äiti eikä edes se pullataituri mummi, vaan sattumalta eräs kahville poikennut ystävä joka kaiken hässäkän keskellä huomasi että lapsihan haluaa selvästi leipoa! Valtaisa leipomisinto kesti huikean 2,5min, joten eipä liene valtavasti jälkipolville kerrottavaa. Tulen suosittelemaan Hobitille että hankkii sitten hieman vanhempana kokkaavan ja leipovan vaimon.
Hauska teksti :-D ja tosi mainio toi karkkikuusi !!
VastaaPoistaSe on tehty ihan hammastikuilla sellaiseen kukkasieneen. Tykkään tuosta sinisestä, omareista tehty on kans nätti :)
Poista