zi-zi zipit!!

Kun on muuttanut uuteen kotiin niin sitä tietenkin haluaa sisustaa. Kaikki muu onkin jo saatu jotenkin tasapainoon Tutkijan huonetta lukuunottamatta. Ensin hän halusi sinne ihan väkisin parvisängyn. Muutama kuukausi myöhemmin hän ei missään nimessä halunnu nukkua ylhäällä ja varastosta rehattiin Tutkijan runkopatjasänky. En ollut edes ajatellut että sänky on sellaisessa paikassa että se näkyy suoraan olohuoneeseen tietystä kulmasta. Ihana näky!! Tuhannen solmussa oleva peitto kuin siellä olisi jättimäisen rämemajavan pesä.

Älkää kysykö tuosta tapetista. 

Huonetta on muutenkin hankala sisustaa koska Tutkija valitsi sinne ihan itse tuollaisen mielestäni mummojen olohuonetapetin (kun se oli mukavan värinen). Tällä hetkellä poika on saanut kaikki jämätuotteet omaan huoneeseensa, kuten matto ja lipasto joka eivät sovi minnekkään. Koulupöytääkään ei vielä ole.

Ikkunassa ei todellakaan ole kuu, vaan jalkapallo. Yllättäen jämävalaisin joka ei sopinut muualle.

Yksi ongelma kuitenkin löysi ratkaisun! Vanha tuttava nuoruusajoilta on kehitellyt aivan mielettömän hienon ratkaisun petaamattomille sängyille! Pitkään olen hänen firmansa tuotteista haaveillut ja nyt päätin vihdoinkin tilata tuon ehkä maapallon hienoimman ja täysin kotimaisen päiväpeittoratkaisun! 

Beditin Zipit-päiväpeittoa saa runkopatjoihin ja normisänkyihin joka koossa, monilla eri väreillä. Myöhemmin on mahdollista ostaa erilaisia kansia jotka voi vaihtaa vetoketjuilla vanhan tilalle. Itse valitsin nyt valkoisen ihan senkin takia että väri on ajaton, menee vielä armeija-aikanakin. Tai siviilipalveluksen :D

Ihan "vähän" siistimpi näkymä!

Miten Zipit sitten toimii? Ihan mahtavasti!! Olen aivan liekeissä! Lapsi ihan oikeasti petaa oman sänkynsä nyt aamuisin!!! Minun lapseni joka on aamuisin kuin hernepussi! Ideana on että peite avataan kuin sillipurkki ja aamulla pienen peiton tasoittelun jälkeen laitetaan uudelleen kiinni. Peitteen pääty on avoin että tekstiilit pystyvät hengittäämään, mikä sekin on loistava ratkaisu hikoileville lapsukaisille. 

Kätevä isäntä!

Anna mä, eikun mä, kun mä, määää, MINÄÄÄ!

Tämä pesi kaikki leikkiautot ja dublot. Meni vallan yötöiksi Hobitilla.

Tämä ei ole meidän kodin viimeinen Zipit-peitto todellakaan. Seuraava hankitaan sitten Muusikolle ennenkuin se alkaa tuoda miniäehdokkaita kotiin. Saa sitten hurmata tyttöjä pedatulla sängyllään ;) 

Ensimmäinen askel jouluun!

Pakko tehdä aika kamala tunnustus! Joulu ei mitenkään erityisemmin sykähdytä. Luulen sen tulevan lapsuuden traumoista, ajasta kun olin joulun aina ainoana lapsena pitkälti yksin vanhempien ollessa hyvin työorientoituneita. Joulut oli toki ihan kivoja, mut nimenomaan vain ihan kivoja. Saarioisten äidit teki aina meidän joulun kun kukaan muu ei ehtinyt. Sitten mä menen ja muutan tänne maalle jossa kaikki laatikotkin on aina tehty itse. Hyvä ettei sikakin ole teurastettu ihan itse. Ainakin se stressi on useimmille hankittu ihan itse :)

Mutta! Kotia on ihana laittaa, oli siellä sitten mitkä laatikot pöydässä tahansa, tai olkoon vaikka olematta. Vaikka olis munia ja kanaa ja kinkkua! Ensimmäinen askel jouluun (tuikkujen ja valopallojen jälkeen) on tietenkin verhot! Tilasin sydänverhot Jotexilta ja meinasi jo epätoivo iskeä! Verhot olivat niin tärkättyä materiaalia että ne likimain seisoivat ihan itsekseen. Hyvä etteivät kävelleet ovestakin ulos. Laskeutumaan nätisti ne olisi saanut ehkä upottamalla veteen, mutta sitten sainkin idean solmia ne kiinni ja jättää taakse vanhan paneeliverhon. Omasta mielestä ne on nyt jopa paljon paremmat kuin kuvastossa.

Hahaha-heartbeat

Ruokapöydän valaisin on tilauksessa.

Airamin uutuuksia. Valo on aika kylmä, ei sovellu samaan tilaan muiden jouluvalojen kanssa. 

On siellä Hobitillekin istumapaikka, sellainen Hobitin värinen :) 

Mistä teillä alkaa joulun laitto? Konvehdit olisi olleet kyllä helpompi aloitus! Se voisi olla hyvä numero 2!

Rocking and rolling

Seuraavassa vähän tunnelmia eiliseltä Muusikon soittokeikalta. Enimmäkseen keskityin kuvaamaan poikia onnettomalla kamerallani niin en ehtinyt itkemään sen kummemmin kuin kirkumaankaan. Olihan se taas kerran sydäntä sykähdyttävää ja tuntui varpaissa asti. Tyhjin käsin ei poikien tarvinnut lähteä kotiin, vaan he saivat mukaansa paljon ammattimuusikoiden antamia kehuja, sekä huikean 3.sijan jonka palkintona oli 100e kannustin. Muita bändejä jotka soittivat covereita ei palkittu, ja kovasti painotettiin pojille että nyt äkkiä omia biisejä kehiin! 

Ihan "vähän" jännitystä ilmassa, vai onko tuo savua?

House Of Sleep

Vaatteet oli kyllä kivat! 

Molokidsin heavy-paita tuli käyttöön! Tyyli ennen kaikkea!

Hobitti oli loistava bändäri! Vaatetuskin pyrittiin valitsemaan sopivaksi. Mitä nyt riepu ja tutti hieman nakersivat tuota rock uskottavuutta ajoittain. Hobitti nautti mitä pahempaa örinää esitettiin. Opittiin että trashmetallillekin voi taputtaa rytmiä :)

Päivän mietelmä kuultiin Tutkijan suusta. "Ihana tuo meidän Hobitti. Se niin ansaitsi syntyä Suomeen eikä Afrikkaan." 

Multihuipennus

Pitkästä aikaa tunsin tänään äitiyden multihuipennuksen, ja valitettavasti en taivaassa vaan pikemminkin äitiyden manalassa. Jospa Dante kuvasikin helvetillä sitä minne äitinä joutuu kun asiat menee niiiiin persiilleen. "Ken lapsia tekee, saa kaiken toivon heittää" :)

Jaahas, mihinkäs näistä hyppäisi? Kuvat netistä. 

Tutkija on kadottanut kouluilon. Se reipas iloinen koululainen on kyllästynyt, apaattinen, ärsyyntynyt ja opettajilleen paha suustaan. Muutos on tapahtunut lyhyellä aikavälillä ja koska koulu on huolestunut se pommittaa meitä vanhempia jatkuvin viesten, mikä on tietysti hyvä asia. Olen keskustellut ja puhunut, kuunnellut, olen lahjonut, kiristänyt, miltei seissyt päälläni ja taikonut sateen. Mikään ei toimi. Koulu kuvittelee lapsen olevan ahdistunut kotona, vaikka täällä ongelmia ei näy. Kuraattori kuvittelee lapsen pelaavan pelejä pitkin öitä, mutta lapsella ei ole pelikoneita eikä kännykkää käytössä ilta 9 jälkeen, eikä pleikkaa pelata meillä muutenkaan kouluviikoilla. Seuraavaksi ne varmasti soittaa ja kysyy onko parisuhde kunnossa, ja sekin voi paremmin kuin aikoihin.

Muusikko on Kympin oppilas ja todellinen opettajien kultapoika. Tutkija on kasvatettu ihan samalla kaavalla. Mikä mättää? Persoona? Miten sen kouluilon saa sitten takaisin? Miten äiti kotoapäin hankkii opettajille takaisin niiden menetyn auktoriteetin? Kunnoittamista on kotona opetettu, mutta voiko sitä pakottaa? Lapsi on älykäs ja hyvä oppilas numerotasolla. Kympin oppilas jonka käytös on 4. Tutkija ei ole ylivilkas, kotona enemmänkin tutkivainen ja pohtiva sekä herkkä maailmanpahuudesta huolestunut älykkö (joka koulumaailmassa muuntuu apinaksi)

Onko lapseni sittenkin Luihuinen eikö rohkelikko?

Eilen sovimme että viestit loppuvat nyt ja tänään saimme taas uuden. Tuntui kuin joku olisi lyönyt nyrkillä vatsaan. Mitä minä teen? Olenko oikeasti näin huono tässä? Antakaa nyt joku perhanan opus tähänkin asiaan!!! Kruunu vallan kirkastui kun asiasta tietämätön Muusikko sai teini-ikään kuuluvan hermoromahduksen ja suorastaan oksensi jonkun "elämää suuremman" ongelman niskaani. Myöhemmin oli kyllä valmis jopa antamaan niskahierontaa, niin pahoillaan oli.

Sosiaalinen media osaa olla myös ihana tällaisia äitiyden multihuipennuspäivinä. "Vanhempainvartista ihana palata kotiin, olen kasvattanut niin ihanan lapsen, pakahdun ylpeydestä"-statuspäivityksiä. Niinpä joo. Mähän en olekkaan lapsestani yhtään ylpeä, ja kasvattajana aivan perse. Hitto, mä myyn lapsen orjaksi jonnekkin ambomaaha ja irtaudun tästä hommasta mihin musta ei ole. Sit olisin vapaa, rietas ja onnellinen. Hah.

Pieninä ne polkee syliä ja isoina sydäntä. Pitää palata tähän postaukseen vielä joskus kun niiden kanssa alkaa olla ihan oikeita ongelmia :D

Saa kommentoida!

Keikkaa keikkaa..

Elämme jännää aikaa! Muusikolla on tulevana lauantaina bändinsä kanssa ensimmäinen hieman isompi keikka jossa kisaavat selkeästi itseään vanhempien, vaikkakin aloittelevien, bändien kanssa päivästä studioaikaa. Muusikko ei tunnu jännittävän ollenkaan niin paljon kuin sen äiti. Saisikohan tällä livulla reseptin rauhoittavia? Paljonkohan niitä on Cheekin äitillä lääkekaapissa?

Äitinä sain tehtävän hankkia Muusikolle esiintymisvaatetusta. Netistä yritettiin selailla ja etsiä jotakin mikä nuorelle herralle kelpaisi, ja jonka minä vielä suostuisin ostamaan. Yllättävän hankala muutenkin tuo ikä/koko, kun et enää mene lastenvaatteisiin kuin nippa nappa, mutta miesten S-koko on liian suuri.

KappAhalin lastenosasto pelasti vielä tämän yhden "keikan"! Löytyi rockahtavaa ja silti siistiä vaatetta 170cm. Muusikko saa valita seuraavista..

Mustat farkut ja siisti neulepaita näyttää todella hyvältä! Olkapäät on hienot!

Musta peruspaita ja veikeä t-paita siihen päälle on katu-uskottava, kait.
Vai menikö tämä villitys jo?

Kovasti yritin tyrkyttää mustan paidan kanssa liiviä, mutta suhteellisen jyrkkä EI oli vastaus.

Vaikka ihan kaikki äiti-ihmisen ehdottamat vaatteet eivät menneet ajatuksen tasolla edes puoleenväliin saakka niin ymmärtäähän sen. Äitinä sitä ajattelee näkevänsä sen oman siellä lavalla suurinpiirtein tämän näköisenä..

Ja Muusikko itse ajattelee enemmänkin näyttävänsä tältä..

Aloitan jo tänään suggestioimaan itseäni valmiiksi etten sitten A) kilju, B) huutele mitään omituisuuksia, C) itke, D) Kilju ja itke. Vaikeaa tulee, ainakin tuon C:n kanssa :)  Sympatiat kaikille taiteilijoiden äideille.

Kuvat netin syövereistä.