Multihuipennus

Pitkästä aikaa tunsin tänään äitiyden multihuipennuksen, ja valitettavasti en taivaassa vaan pikemminkin äitiyden manalassa. Jospa Dante kuvasikin helvetillä sitä minne äitinä joutuu kun asiat menee niiiiin persiilleen. "Ken lapsia tekee, saa kaiken toivon heittää" :)

Jaahas, mihinkäs näistä hyppäisi? Kuvat netistä. 

Tutkija on kadottanut kouluilon. Se reipas iloinen koululainen on kyllästynyt, apaattinen, ärsyyntynyt ja opettajilleen paha suustaan. Muutos on tapahtunut lyhyellä aikavälillä ja koska koulu on huolestunut se pommittaa meitä vanhempia jatkuvin viesten, mikä on tietysti hyvä asia. Olen keskustellut ja puhunut, kuunnellut, olen lahjonut, kiristänyt, miltei seissyt päälläni ja taikonut sateen. Mikään ei toimi. Koulu kuvittelee lapsen olevan ahdistunut kotona, vaikka täällä ongelmia ei näy. Kuraattori kuvittelee lapsen pelaavan pelejä pitkin öitä, mutta lapsella ei ole pelikoneita eikä kännykkää käytössä ilta 9 jälkeen, eikä pleikkaa pelata meillä muutenkaan kouluviikoilla. Seuraavaksi ne varmasti soittaa ja kysyy onko parisuhde kunnossa, ja sekin voi paremmin kuin aikoihin.

Muusikko on Kympin oppilas ja todellinen opettajien kultapoika. Tutkija on kasvatettu ihan samalla kaavalla. Mikä mättää? Persoona? Miten sen kouluilon saa sitten takaisin? Miten äiti kotoapäin hankkii opettajille takaisin niiden menetyn auktoriteetin? Kunnoittamista on kotona opetettu, mutta voiko sitä pakottaa? Lapsi on älykäs ja hyvä oppilas numerotasolla. Kympin oppilas jonka käytös on 4. Tutkija ei ole ylivilkas, kotona enemmänkin tutkivainen ja pohtiva sekä herkkä maailmanpahuudesta huolestunut älykkö (joka koulumaailmassa muuntuu apinaksi)

Onko lapseni sittenkin Luihuinen eikö rohkelikko?

Eilen sovimme että viestit loppuvat nyt ja tänään saimme taas uuden. Tuntui kuin joku olisi lyönyt nyrkillä vatsaan. Mitä minä teen? Olenko oikeasti näin huono tässä? Antakaa nyt joku perhanan opus tähänkin asiaan!!! Kruunu vallan kirkastui kun asiasta tietämätön Muusikko sai teini-ikään kuuluvan hermoromahduksen ja suorastaan oksensi jonkun "elämää suuremman" ongelman niskaani. Myöhemmin oli kyllä valmis jopa antamaan niskahierontaa, niin pahoillaan oli.

Sosiaalinen media osaa olla myös ihana tällaisia äitiyden multihuipennuspäivinä. "Vanhempainvartista ihana palata kotiin, olen kasvattanut niin ihanan lapsen, pakahdun ylpeydestä"-statuspäivityksiä. Niinpä joo. Mähän en olekkaan lapsestani yhtään ylpeä, ja kasvattajana aivan perse. Hitto, mä myyn lapsen orjaksi jonnekkin ambomaaha ja irtaudun tästä hommasta mihin musta ei ole. Sit olisin vapaa, rietas ja onnellinen. Hah.

Pieninä ne polkee syliä ja isoina sydäntä. Pitää palata tähän postaukseen vielä joskus kun niiden kanssa alkaa olla ihan oikeita ongelmia :D

Saa kommentoida!