Vuoden äiti-palkinto

Kyllä meni täpärälle ettei vuoden äiti-palkinto taas lipunut ohi suun. Tai siis taisihan se jo mennä aikaisemmin kun lähetin Muusikon arkivaatteissa soitto"harjoituksiin" jotka paljastuivat olemaan suurkonsertti jossa juhlistettiin paikallista 90v opistoa tai jotakin. Kaikilla muilla soittajilla oli vanhemmat eturivissä ja soittajilla itsellään puvut päällä. Taivas varjele ettei Muusikko siellä nyt ollut sentään verkkarit jalassa. Äiti tietenkin kahvitteli mukavissa tunnelmissa Me&I-kutsuilla, joten mahdolisuus ehtiä kotiin silittämään kauluspaitaa oli niin olematon ettei kannattanut edes yrittää.

Toinen "kaivan itseni maan alle lusikalla ja pysy siellä"-tilanne oli lähellä kun menin Tutkijan vanhempainvarttiin loppuviikosta. Vartti olikin sitten tunti (tälleen huijaavat äiti-ihmisiä) ja olin toki varautunut että hieman venyy mutta että tunnin! Opettaja, kuraattori ja terveydenhoitaja olivat paikalla pohtimassa Tutkijan hämmentävää käytöstä jolle sitten löytyikin mahdollinen syy huonosta syömisestä ja kovasta kasvupyrähdyksestä. Hyvä ruoka, parempi mieli tuntuisi pätevän myös koulupäivinä. Se, että miten kouluruokakammoisen lapsen saa syömään, onkin sitten ihan toinen juttu.

Vanhempainvartti se venyi ja venyi.. ihan hurjan hienoa miten koulumaailmassa halutaan auttaa ja löytää ratkaisuja etteivät ongelmat ehdi kasvamaan!! Se, mikä ihan hieman ahdisti, oli että vuoden äidin piti ehtiä lähteä tatuoitavaksi kesken kaiken. Joo, ihan todella.

"Siis kyllhä mua nyt kiinnostaa ihan tosi miten se meidä Ville-Kalle Eemeli tääl oirehtii, mutku mulla olis toi tatskausaika just nytten niin et moido ja oli toooosi kiva nähdä teit joo!!" 

No ei onneksi sentään! Maailmakaikkeus armahti 10 minuuttia ennen määräaikaa kun oma tatuoija lähetti viestin, että on aikataulustaan myöhässä, ja jos mitenkään olisi mahdollista niin menisinkin tuntia myöhemmin. Halleluja, halleluja, halleluuuuuja!!!  "Niin mitä te kuraattori sanoittekaan?"