maanantai 15. joulukuuta 2014

Tule tule, ei se tule

Päässä soi "viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin..." ON ne! Vauvaa ei näy ei kuulu, kuten yleensäkkin omalla kohdalla. Tällä kertaa olen jo ehtinyt hieman innostuakin kun ensimmäistä kertaa on ollut selkeää teettelyä. Mutta vain sitä, teettelyä. Ne supistukset nauraa mulle mun selän takana! Eikä tällä Karelinin kokoiseksi kasvaneella vauvelilla taida olla aikoimustakaan poistua kosteasta yksiöstään. Mihinkäs sitä, äitinsä sydämen alta. 




Raskaus aiheuttaa kaikenlaisia sekoilukohtauksia useimmille äideille ja tällä kertaa sekoilu osui pesänrakennusviettiin, joka tuntui menevän hieman mahdottomuuksiin. Lainasin ompelukoneen! Sellainen masiina joka hurisee ja jossa liikkuva neula sitoo kankaanpaloja yhteen.. Muistin siis ihan oikein yläasteen käsityötunneilta! Ajalta jolloin tein lappufarkut ilman pääntietä ja paidan johon olisi mahtunut Kainuun prikaati. Ihmekkös ompeluinto jäi sinne luokkaan, tähän saakka. Netin saloista löysin idioottivarman ohjeen DIY äitiyspakkaus. Olin kyllä varma että kankaat menevät roskiin ja oma tukka revittynä lattialle mutta toisin kävi. Onhan se vino ja ommeltu kuinka sattuu, mutta toimii! Ompelin jopa sydämet tuohon koppaan! Nyt kelan "myrkkykoppa" odottaa enää vain nukkujaa :D  











Toinen biisi joka soi päässä kun poksahtaa viikko 40, on Queenin I´m going slightly mad. Pitäisköhän se ottaa laitokselle mukaan, rentoutumismusiikkia :D 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Naisen elämän parasta aikaa.


"Sä hengität hieman raskaasti, ihan kuin olisit joku kuoleva papparainen!" Tuumasi mies eräs ilta! Ihanko todella!! Menin koneelle ja etsin animaation sikiön kasvusta. Kato ny missä mun sisäelimet on!!! Maksa on kiinni keuhkoissa ja suolet niskassa! Onko sitten ihme jos hengitys ei liene mitenkään eleganttia. Muutama muukin asia on hieman häirinnyt taas tätä "naisen elämän parasta aikaa". 


Pallo kesältä, aikana kun naama oli vielä oma ja jalat toimi jotenkin.


Oksentaminen.
Olin alkuraskaudessa ihan sata varma että nyt tulee tyttö kun joka päivä piti luikata kerran-kaksi onko vessanpänttöön ilmestynyt jotakin uutta ja jännää. Ei, samat ruskoraidat siellä oli joka päivä. Sympatiat todella kaikille niille joilla pahoinvointi kestää läpi raskauden, en ymmärrä miten ne naiset käyvät töissä. Pahoinvointi alkoi viikolla 4+2. Olin ihan varma että saan vähintään kolmoset, sekoan ja karkaan kotoa.

Liitoskivut.
Jos joku ei tiedä mitä liitoskivut tarkoittavat niin otetaan murtunut luu ja liikutellaan sitä kivasti edes takaisin. Kipu on ihan hirveää, polttavaa, kaikensyövää. Jalka toisen eteen vaatii hirvittävät ponnistelut. Kävelet kuin Quasimodon ja hakatun mummon sekoitus, ja sitten tulee joku vatipää joka heittää ilmaan lauseen "Ei raskaus ole sairaus!" Hänen ainoa onnensa on, ettei liitoskipuinen pysty juoksemaan ketään kiinni ja ottamaan hengiltä.

Närästys.
Otetaan sytkä, nielaistaan se ja laitetaan siihen nielussa liekki noin 5-15min välein palamaan hetken ja joskus pidemmänkin hetken kerrallaan. Sytkän saa palamaan 24/7 menemällä makuuasentoon tai syömällä esim. ruisleipää, vaaleaa leipää, leipää. Juomalla kahvia,mehua, vettä. Nielemällä tomaattia, kurkkua, paprikaa, ilmaa.

Akne.
Muusikon kanssa samalla clearasil purkilla. "Eikö täällä mikään ole enää pyhää?"

Limakalvot.
Joo, oli ne joskus. Ehjät. Muistan mä.

Hiiva.
Leipomon perustaminen omavaraisen hiivantuotannon varaan onnistuisi hyvinkin.

Iskias.
Se on kuin sellainen johto joka lähtee pakaran keskeltä ja menee jalkaa pitkin varpaisiin saakka. Iskiaskipu on vaivana sellainen että muutaman päivän särkemisen jälkeen alkaa oikeasti pohtia millä välineellä jalan sahaaminen irti on mutkattominta. 

Lonkat.
Mä luulin että täällä oli joku ilotulitus mutta ne olikin mun poksuvat lonkat. Jaa että tältä se tuntuu kun on 99-vuotias ja joka paikkaa särkee eikä lääkkeet auta. Kiva, tuskin maltan odottaa.

Mielialamuutokset.
Raskaus on harvemmin sekoittanut päätä erityisemmin, en pahoinpitele miestä, lapsia enkä postin lähettiäkään, mutta tämä herkkyys, voi julma. "Byäää, tuossa ohjelmassa huuhkaja söi tuon pikku hiirulaisen ja nyt sen hiiren äiti miettii varmaan että missä sen hiirilapsi on ja sen koko elämä on ihan pilalla ja se huuhkaja on ihan paska!" Tai alkuraskaudessa kun jalkapallon MM-kisoissa Brasilia hävisi niin karusti Saksalle alkoi kyyneleet valua brasilialaisten puolesta! Mikä tietty hauskinta, kannatin saksaa!

Turvotus.
Mä en oikeasti ole näin hirveesti Jabba the Huttin näköinen nainen, en varmasti! Mä oon vaan niin turvonnu kun mulla on tää vauva! Mä näytän mun selfien sulle alkuvuodesta.. hei minne sä meet??

Turvotus.
"Hehehee.. Mulla on nyt nämä hassut 45 koon crocksit jalassa kun sattui että ihan vaan kipaisin pihalle ja jäivät jalkaan. Niin, siis kyllä mä tiedän että nämä on Maisan ja Kaken häät!"

Turvotus.
Mä yritin kirjoittaa nimen tuohon lapsen kokeeseen josta tuli vitonen, mutta ei mitenkään pysynyt kynä kädessä, siis oikeasti. Tipahti lattialle mutta en nähnyt vatsani alle että minne ja yritin kumartua mutta en taipunut ja sitten pissasin housuun.

Nenä.
Siis mikä juttu tämä nyt on? Mä en varmasti valehdellut missä mä olin eilisillan, vaikka nyt on selkeesti nenä levinnyt ja kasvanut! Mä vannon et olin kavereiden kanssa elokuvissa. Mistä hitosta mä tiedän miten nenä voi yhtäkkiä alkaa kasvamaan!! En mä sinne sieraimiin mitään lannoitepuikkoja ole työntänyt!! Siis eihän vaan Pinocciokin ollut raskaana?




Olen päätellyt että naisen muistin täytyy jotenkin pyyhkiä kaiken pois, muuten me ihmiset olisimme kuolleet sukupuuttoon jo aikoja sitten. Ja taas kerran vannon että tämä on viimeinen odotusaika itselle ikinä! Millaisia ongelmia muiden raskauksissa on ilmennyt?  






torstai 4. joulukuuta 2014

Vapaaehtoisuus

Tulipas tähän postaukseen oiva aasinsilta näin kun vapaaehtoisten päivää vieteltiin eilen 3.12. Itsehän toimin ensi-ja turvakotiyhdistyksen vapaaehtoisena doulana ja joskus lupasinkin raottaa hieman enemmän sitä doulana toimimista. Tosiasiassa sitä tunnepuolta on erittäin hankala tuoda esiin mitenkään, hienoja adjektiiveja voi toki laittaa riviin mutta se ei silti kerro sitä millaista on olla oikeasti jonkun tukena. Ensi-ja turvakotien liitto pyysi eripuolilta Suomea vapaaehtoistyöntekijöilta lyhyttä kuvausta hetkestä kun on tuntenut olevansa todellakin avuksi. Kirjoitin sinne lyhyen pätkän ja tajusin että siinähän se, hetki joka kertoo kaiken. Tällä samaisella kirjoituksella voin raottaa doulailua myös teille :)


"Äiti meni suihkuun. Sovittiin että ovi jätetään auki. Näin pystyn valvomaan, että äiti pysyy pystyssä ja voi hyvin, eikä esimerkiksi pyörry pesuhuoneen lattialle suljetun oven takana. Samalla otin kopasta maatuskamaisen käärön, jonka sisältä näkyi vain pikkuriikkiset ruskeanpunaiset kasvot, kuin vanhan ja viisaan miehen. Vanha kansahan sanoo että vastasyntynyt lapsi kantaa mukanaan koko maailmankaikkeuden salaisuudet. Siksi he ovat niin totisia ja ryppyisiä. Siinä me sitten katseltiin keinutuolissa toisiamme ihmeissämme kunnes nukahdit pieneen keinuntaan. Kaivoin kännykän taskusta ja otin kuvan, lähetin omalle äidille. Kato ny äiti, mä oon ihan oikea doula!" 







Ps. Oma synnytys alkaa lähestyä. Miten doula ja neljättä odottava äiti voi taas olla ihan paniikissa?? Ei lohduta kaapissa oleva tens-laite eikä lääkäreiden rohkaisevat sanat lantiosta joka on "toooosi hjyvä"! Miksi se Eeva söi sitä omenaa?? Whyyyy???