Kurkistus teinivaltakuntaan

Meillä todellakin asuu teini. Viimepäivinä olen enemmän ja enemmän asiaan kiinnittänyt hieman järkyttyneenä huomiota. On eri asia puhua teinistä kuin todellakin käsittää että oma lapsi on siirtynyt siihen kotilovaiheeseen josta se kuorituu aikuiseksi. Se, tuleeko sieltä sitten perhonen vai raadonsyöjä on vielä vain arvailtavissa, onhan teinin matka niin alussa. Mistä teinin sitten tunnistaa?

1. Pituuskasvu. Kesällä nappasit lapsen vauhdista kainaloon, pörrötit hellästi tukkaa ja suukotit otsalle alaspäin. Nyt teini nappaa sinut kainaloon nöyryyttääkseen ja nauraakseen teletappia muistuttavalle äidilleen. 
2. Rasvainen tukka. "Koska herran tähden olet viimeksi käynyt suihkussa??" "Tunti sitten!" Suosittelen suolasuihketta tai suihkutettavaa kuivashampoota pahimpien aamujen varalle kun teini näyttää puliukolta lähtiessään kouluun. 
3. Finnit. Kuka ampui lastani konepistoolilla naamaan??? Oman teinin tapauksessa lasta on ammuttu selkään ja päänahkaan. Voisiko clerasiliin mennä uimaan? 
4. Puhelin/Kaverit. Jos siellä ei olla Whatsupissa  puhumassa toodella tärkeistä asioista kuten peleistä tai säästä 24/7 niin sitten sillä pelataan jotakin pomppupeliä. Puhelin on mukana vessassa/suihkussa/pihalla/sisällä/sängyssä/sohvalla/lattialla. Jos teini seurustelee, tapahtuu seurustelu enemmän puhelimen kuin ihan aidon ihmisen kanssa. 
5. Häpeä. "Et sitten äiti aja sinne pihaan saakka!", "Ethän sä nyt lähde mihinkään tossa takissa?", "Jos tuut sinne vanhempainiltaan niin lupaat ettet puhu mitään!!". Joo, lupaan.. mä laulan kaiken sanomani :) 
6. Vetäytyminen. Teini löytää omasta huoneestaan ilmeisesti oven suoraan Narniaan. Muuten ei ole mitään järkeä siinä miten sosiaalinen teini alkaa viettää suurimman osan aikaansa 4 seinän sisällä yksin. Se ihan varmasti treffailee sitä leijonaa ja faunia siellä komerossa. 
7. Suihku. Vesilasku, shampoopullot. Sinne meni.

Omaan listaan haluaisin henkilökohtaisena huomiona lisätä teiniltä löytyvän valtavan hienon sarkasmin tajun ja sen viljelyn. Uskomattoman nokkelasti heittää hassuja huomioita ja läppää erilaisista elämän asioista, kuten Ukrainen ja Venäjän välisestä kahakasta. Wau mikä ihminen sieltä ehkä kuorituu sitten joskus. Eikä nytkään pahimmasta päästä. Iltojen ovien paukuntaa hälventää joka aamuinen kahvintuoksu keittiöstä. Teini on käynyt suihkussa, laittanut tukkaansa ja keittänyt kahvit. Kuppi kädessä se sitten katsoo youtube videoita tai edellispäivän Grimmiä. Onpa ne lapset ihania kun ne kasvaa <3

Muusikon maailma.

Muusikon valitsema seinätapetti kertoo flamingojen salametsästyksen loppumisesta karulla tavalla. 

Koulua ja musiikkia. 

Ps3 ja loppumaton ohjainkasa. 

Luurit.. pelaa ja kiroile jonkun tuntemattoman tyypin kanssa online.

 

Äidin joululahjan uudelleensijoittelu.

Joskus on tehty muutakin kuin soiteltu. 

Aika menee niin nopeasti. Kauhulla odotan ensimmäisiä kaljakokemuksia. Miten niihin sitten suhtautua oikein?

Nyt vai huomenna? Karkauspäivän lapsi.

Tänään oli vuorossa taas se päivä vuodesta jolloin saimme koko perheen kesken kinastella siitä onko Hobitilla syntymäpäivä vaiko ei. Mies voitti, tavallaan. Tänään Hobitin syntymästä on 730 päivää.. eli 2x 356päivää. Mutta silti.. en minä synnyttänyt 28.pvä, en saanut lasta syliin enkä rinnalle. Siellä sairaalalla minä vaapuin kuin nälkäinen ryhävalas kanttiiniin, tietokoneelle ja huoneeni väliä. Ei sellainen ole kenenkään syntymäpäivä!! 

Vielä vatsassa. 

Entä sitten huominen? Täytyyhän sen olla jos Hobitti on syntynyt 28.päivän jälkeen tulevana päivänä! Loogista! Mutta eihän se nyt siltä tunnu! Hobitti on helmikuun lapsi, ei maaliskuun. Laskettu aikakin oli helmikuussa, vauva saatiin helmikuussa. Mitä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?? 

Mitähän taivaankappaleet sanoo lapselle joka ei ole syntynyt normaalin kartan alla? Päivänä jolla kenelläkään ei ole edes nimipäivää. Wikipediassa on lista karkauspäivän kuuluisista henkilöistä.. sen perusteella Hobitti on todennäköisesti (jos siis on joskus kuuluisa) joko jääkiekkoilija tai sarjamurhaaja. Tietenkin jos on oikeasti hyvä sarjamurhaaja niin sitten ei ole kovinkaan kuuluisa. 

1.3 tutustutaan toisiimme.

Voitte varmasti kuvitella miten sitä "minä ihan varmasti synnytän karkauspäivänä"-vitsiä tulikin viljeltyä kun Hobittia odotti. Ehkä sen tiesi jo silloin, jos jollekkin osuu niin varmasti omalle kohdalle kaikki universaalit omituisuudet. Asia edelleen välillä hymyilyttää, mutta samalla tuntuu surulliselta kun Muusikon ja Tutkijan syntymäpäivinä, toiselle aamulla klo 8 ja toiselle nukkumaanmennessä, käyn sänkyyn viereen makaamaan ja kerron aina saman tarinan miten maailma sinä aamuna/yönä niin radikaalisti muuttui. Miten vauva oli ihan isänsä näköinen, hassun ruttuinen ja leveä nenäinen. Ehkä tuo traditio tulee olemaan entistäkin arvokkaampi kun sen voi suorittaa vain 4 vuoden välein? Sekin tulee muuttumaan ettei tarinaa voi kertoakkaan nukkumaan mennessä eikä herätessä vaan kesken Salkkareiden. Miten se nyt näin meni?

Minne ne 2 vuotta katosi? Tämähän oli ihan eilen :/

Meillä juhlitaan nyt kuitenkin sunnuntaina, kun kerran päivän saa reippaasti valita. Lahjoja ei ole juurikaan hankittu kun tuntuu että taloudessa on jo ihan kaikkea kaapit pullollaan. Olen käsivarret puutuneena muotoillut "muumifiguureja" kakun reunalle. Tai sitten ne on pelkkiä figuureja jotka oudosti muistuttavat jotakin japanilaista möykkyä. 

Ps. Tavallista herkempänä ehkäpä olen muistellut Hobitin tuloa maailmaan, saimmehan eilen ihanan viestin että sukuun tupsahti täydellinen kolmekiloinen prinsessa. 

3 lapsi

Nuorena tyttönä ihan kuvittelin että olen lapsilleni sellainen superäiti joka pitää rakkaalle jälkikasvulle tarkan päivärytmin, ulkoilee säännöllisesti, syöttää luomuruokaa, välttää väkivaltaisia tv-ohjelmia ja pelejä, lukee paljon ja rakastaa pilalle. Toistaiseksi täysin toteutuneita kaikkien kolmen kohdalla on vain tuo viimeinen kohta. 

Jos hetkeäkään ajattelin olevani ehdolla vuoden äiti 2014-sarjassa niin sekin pysti meni jo näin sukkelasti tammikuussa ohi suun. Minä höpöttelin puhelimessa mukavia, lapsi huutaa olohuoneen lattialla ruokaa ja sitten nukahti. Miten tällaista ei koskaan tapahtunut esikoisen aikaan? Vaikka ei tuo Hobittikaan nyt nälkää näe, mutta ihan ajatuksena. Liikaa lapsia? 

Elokuu

Syyskuu

Marraskuu

Joulukuu

Viime viikolla

Jos kokeilisin uudelleen niitä luomuruokia? :) 

PS. Muistakaas osallistua villasukka-arvontaan! 

Toistojen määrä

Ny nyt se sitten alkoi meilläkin ihan todella! Nimittäin se loputon höpöttäminen, saman asian uudelleen ja uudelleen toistaminen repeatillä, kuin vanha gramofoni uudestaa ja uudestaan loputtomasti kohta maailmanloppua.. Pissattaako? pissattaako? Tuleeko pissa? Pissattaako? Onko pissähätä? Pissattaako? PISSATTAAKO?

Luulisi tuonkin jossain vaiheessa jo ottavan muksua päähän oikein kunnolla. Tänään Hobitti sai armottoman kilahdus kohtauksen kun vanha kumisaapas ei mahtunut jalkaan. Pohdin että ehkäpä se oli vain viimeinen pisara tälle päivälle siinä pissattaako-kyselyssä mitä äiti jaksaa niin tekopirteenä että suunpielet repeilee. 

"Mennään potalle, potalla on NIIIN kivaa". Jaa-a, miksiköhän aikuiset ei sitten vietetä siellä pidempiä aikoja? Aikuinen tulee vessasta ihan yhtä elämäänsä kyllästyneen näköisenä kuin miltä näytti sinne mennessään.

 "Mahtava potta, jes mikä hieno potta!!" Muoviahan tuo on, muovisaavi jossa on reikä. 

 "Kohta sinne tulee iiiiso pissu!!" Ja mistäköhän kukaan tietää etukäteen kenenkään virtsamääriä tai niiden puutetta. Mitä jos ei vaan kuseta yhtään? 

"Luetaan kirja, sitten pissu tulee!" Jep, pissa tunnetusti pitää lastenkirjallisuudesta valtavasti. 

"Lauletaan laulu, sitten tulee pissu!" Taitaa paeta pikemmin syvemmälle rakkoon. 

"Sitten kun pissu tulee niin riemuitaan ja tanssitaan!" Pääsisikö takaisin kohtuun?

Siis pissata tonne, eihän se edes lämmitä yhtään???

Saatiin silti se pissa tulemaan kunhan äiti lähti vahingossa viemään vaippaa roskikseen. 45 minuuttia vessassa istumista/kerta (en sitten keksinyt mitään muuta tapaa viettää joulua) ja koko ajan ongelmana oli vieressä istuva äiti. Oikein kun asiaa ajattelee niin tuskin minäkään saisin liruteltua jos oma äiti istuisi siinä vieressä tuijottamassa naama kuin hangon keksi.  Ei tämä mikään Big Brother ole! 

Missä on uusin Seiska? Missä täällä on Tauski?

Pottana meillä olisi fiksu ja käytännöinen ja sisustukseen sopiva babybjörn mutta Hobitti ei nimensä mukaisesti yllä siihen kunnolla, joten hän ei halua edes katsoa sen suuntaan. Käytämme siis sellaista 4e pottaa joka on matala, ruma ja erittäin kurja tyhjentää. 

Saldo 5 päivän jälkeen 6 pissua pottaan. (1x vessan matolle salakavalasti, 1x keittiön pöydän jalkaan, 1x vanhempien sänkyä vasten) 

Mä pissaisin pottaan!!! Juuhuuuu!!

Äiti!

Hieman yli vuosi sitten tuli karmea havahtuminen aiheeseen olen vanha. Vanha siis ajatellen sitä että minulla olisi aina vanhemmat joiden luo voin mennä linkuttaen nyrjäytettyä nilkkaa/polvea/päätä/sydäntä, vinkua ja vonkua ja kerjätä sääliä ja sitten ne vanhemmat laittaa laastarin ja puhaltaa, asettelee torkkupeittoa päälle, antaa kaukosäätimen ja keittää kahvia. Mutta niinhän ei ole kun tulee vanhaksi? Paitsi joillan peräkamarinpojilla jotka asuu kotona vielä 60-vuotiaana kun kukaan nainen ei osaa leipoa pullaa kuten oma äiti 90v. 

No, tämä ajatus siis siitä miten ihanasti minulla on vielä ne puhaltajat olemassa. Eri osoitteissa ovat olleet jo kauan, mutta ihan sama vaikka asuisivat kuussa kunhan saan puhelimella kiinni tarvittaessa jos tulee hinku vinkua. Itse asustelen heistä suhteellisen kaukana, mutta en sentään kuussa kuitenkaan. Pikavisiitti äitini luo näin joulun alla oli ainakin herkullisen tuoksuinen. Äitini pitää huolen siitä ettei Hobitin posket joulun jälkeen ainakaan roiku ylempänä. Meidän perhe ei myöskään kohta voi matkustaa samalla hissillä vaan minä yksin matkustan tavarahissillä.. mikäs niissä olikaan se painoraja?

Hmmm. pipareita ja maitoa! Enää puuttuu lehmä!

Mummin tekemä karkkikuusi. Äkkiä kuva kun kohta se on enää pelkkä kuusi.

Hobitti pääsi tällä reissulla ensimmäisen kerran elämässään leipomaan pullaa. Ikimuistoisen tapauksesta ehkäpä teki se, ettei lapsen kanssa leipomassa ollut oma äiti eikä edes se pullataituri mummi, vaan sattumalta eräs kahville poikennut ystävä joka kaiken hässäkän keskellä huomasi että lapsihan haluaa selvästi leipoa! Valtaisa leipomisinto kesti huikean 2,5min, joten eipä liene valtavasti jälkipolville kerrottavaa. Tulen suosittelemaan Hobitille että hankkii sitten hieman vanhempana kokkaavan ja leipovan vaimon. 

"Siis mitä ihmeen möhnää tää on??"

Enää muutama päivä jouluun! Kohta pukit asettelee jo partoja tip top ja tap!

Yolo Svag!

Iltalehti oli tehnyt hauskan "Luuletko olevasi nuori"-jutun nettisivuilleen missä oli listattuna käytetyimpiä nuorisokielen sanoja. Tunnistin puolet. Olenko siis nuorekas? Vai keski-ikäinen? Siis puolessa välissä? Ääh, taidan olla kuitekin vain se teini-ikäisen mutsi. (mutsi lienee vanhahko ilmaisutapa äidistä joka kuulostaa äidin omasta suusta sanottuna just niin nololle et lapsi haluaa ehkä kuolla!)

Listaanpa tähän muutamia sanoja jotka ovat meillä ihan normaalia puhekieltä jo nykyään.

Semi = melko. "Se enkun koe meni ihan semisti." (kemisti, sanoiko se että siitä tulee isona kemisti!! Ihan mahtavaa!)

Stalkata = kytätä.  "Jos toi ei nyt lopeta tuota stalkaamista niin mä tapan sen" (Veljesriitoja suomalaisen kulttuurin tapojen mukaisesti.)

Rageta= raivota. "Miks sulla on taas toi rage päällä?" (Siis uusin minkkiturkki vai se hilemekko??)

Randomi= satunnainen. "Mulle soitti joku randomi ja myi uutta puhelinliittymää." (Olipas oudon niminen heppu, varmaan virolainen.)

Lagata= tietokone/pleikka jumittaa  "Mä en enää pelaa puhelimella kun se lagaa koko ajan." (Joo, siellä pöydälle se makaa koko ajan, ei koskaan ole mukana kun pitäisi saada lapsi kiinni, turhaan ostettiin koko masiina!)

Lanittaa= pelata läpi yön  "Sitten kun mä olen iso mä lanitan koko ajan!" (Minäkin silloin nuorena fanitin koko ajan, Back street boysia ja sitä Jason Priesleytä)

Nuorison valokuvissa esiintyy hyvin usein somessa (sosiaalinen media) sana Swag, ja pakko nyt myöntää etten ilman iltalehteä olisi ollenkaan ymmärtänyt että lapseni on valokuvissa siis itsevarma. Enpä ole edes lähteny koko svag sanaa arvuuttelemaan, kun se kuullostaa suussa ihan sammakon kurnutukselta niin sen yhdistäminen mihinkään järkevään on hankalaa. Mukavaa tietenkin että muksu on Swag eikä Frog. 

Tässähän sitä oppii koko ajan ja sitten voi olla lapsen kavereiden aikana tosi cool. (vanha ilmaisu, älkää vain käyttäkö tätä) ja huudella oven suussa kotiin lähtiville lökäpöksyille et "Kiva kun kävit meillä, Yolo*!"

Kaikki haluu just näin coolin mutsin :D *(you only live once)

Vuoden äiti-palkinto

Kyllä meni täpärälle ettei vuoden äiti-palkinto taas lipunut ohi suun. Tai siis taisihan se jo mennä aikaisemmin kun lähetin Muusikon arkivaatteissa soitto"harjoituksiin" jotka paljastuivat olemaan suurkonsertti jossa juhlistettiin paikallista 90v opistoa tai jotakin. Kaikilla muilla soittajilla oli vanhemmat eturivissä ja soittajilla itsellään puvut päällä. Taivas varjele ettei Muusikko siellä nyt ollut sentään verkkarit jalassa. Äiti tietenkin kahvitteli mukavissa tunnelmissa Me&I-kutsuilla, joten mahdolisuus ehtiä kotiin silittämään kauluspaitaa oli niin olematon ettei kannattanut edes yrittää.

Toinen "kaivan itseni maan alle lusikalla ja pysy siellä"-tilanne oli lähellä kun menin Tutkijan vanhempainvarttiin loppuviikosta. Vartti olikin sitten tunti (tälleen huijaavat äiti-ihmisiä) ja olin toki varautunut että hieman venyy mutta että tunnin! Opettaja, kuraattori ja terveydenhoitaja olivat paikalla pohtimassa Tutkijan hämmentävää käytöstä jolle sitten löytyikin mahdollinen syy huonosta syömisestä ja kovasta kasvupyrähdyksestä. Hyvä ruoka, parempi mieli tuntuisi pätevän myös koulupäivinä. Se, että miten kouluruokakammoisen lapsen saa syömään, onkin sitten ihan toinen juttu.

Vanhempainvartti se venyi ja venyi.. ihan hurjan hienoa miten koulumaailmassa halutaan auttaa ja löytää ratkaisuja etteivät ongelmat ehdi kasvamaan!! Se, mikä ihan hieman ahdisti, oli että vuoden äidin piti ehtiä lähteä tatuoitavaksi kesken kaiken. Joo, ihan todella.

"Siis kyllhä mua nyt kiinnostaa ihan tosi miten se meidä Ville-Kalle Eemeli tääl oirehtii, mutku mulla olis toi tatskausaika just nytten niin et moido ja oli toooosi kiva nähdä teit joo!!" 

No ei onneksi sentään! Maailmakaikkeus armahti 10 minuuttia ennen määräaikaa kun oma tatuoija lähetti viestin, että on aikataulustaan myöhässä, ja jos mitenkään olisi mahdollista niin menisinkin tuntia myöhemmin. Halleluja, halleluja, halleluuuuuja!!!  "Niin mitä te kuraattori sanoittekaan?"

Multihuipennus

Pitkästä aikaa tunsin tänään äitiyden multihuipennuksen, ja valitettavasti en taivaassa vaan pikemminkin äitiyden manalassa. Jospa Dante kuvasikin helvetillä sitä minne äitinä joutuu kun asiat menee niiiiin persiilleen. "Ken lapsia tekee, saa kaiken toivon heittää" :)

Jaahas, mihinkäs näistä hyppäisi? Kuvat netistä. 

Tutkija on kadottanut kouluilon. Se reipas iloinen koululainen on kyllästynyt, apaattinen, ärsyyntynyt ja opettajilleen paha suustaan. Muutos on tapahtunut lyhyellä aikavälillä ja koska koulu on huolestunut se pommittaa meitä vanhempia jatkuvin viesten, mikä on tietysti hyvä asia. Olen keskustellut ja puhunut, kuunnellut, olen lahjonut, kiristänyt, miltei seissyt päälläni ja taikonut sateen. Mikään ei toimi. Koulu kuvittelee lapsen olevan ahdistunut kotona, vaikka täällä ongelmia ei näy. Kuraattori kuvittelee lapsen pelaavan pelejä pitkin öitä, mutta lapsella ei ole pelikoneita eikä kännykkää käytössä ilta 9 jälkeen, eikä pleikkaa pelata meillä muutenkaan kouluviikoilla. Seuraavaksi ne varmasti soittaa ja kysyy onko parisuhde kunnossa, ja sekin voi paremmin kuin aikoihin.

Muusikko on Kympin oppilas ja todellinen opettajien kultapoika. Tutkija on kasvatettu ihan samalla kaavalla. Mikä mättää? Persoona? Miten sen kouluilon saa sitten takaisin? Miten äiti kotoapäin hankkii opettajille takaisin niiden menetyn auktoriteetin? Kunnoittamista on kotona opetettu, mutta voiko sitä pakottaa? Lapsi on älykäs ja hyvä oppilas numerotasolla. Kympin oppilas jonka käytös on 4. Tutkija ei ole ylivilkas, kotona enemmänkin tutkivainen ja pohtiva sekä herkkä maailmanpahuudesta huolestunut älykkö (joka koulumaailmassa muuntuu apinaksi)

Onko lapseni sittenkin Luihuinen eikö rohkelikko?

Eilen sovimme että viestit loppuvat nyt ja tänään saimme taas uuden. Tuntui kuin joku olisi lyönyt nyrkillä vatsaan. Mitä minä teen? Olenko oikeasti näin huono tässä? Antakaa nyt joku perhanan opus tähänkin asiaan!!! Kruunu vallan kirkastui kun asiasta tietämätön Muusikko sai teini-ikään kuuluvan hermoromahduksen ja suorastaan oksensi jonkun "elämää suuremman" ongelman niskaani. Myöhemmin oli kyllä valmis jopa antamaan niskahierontaa, niin pahoillaan oli.

Sosiaalinen media osaa olla myös ihana tällaisia äitiyden multihuipennuspäivinä. "Vanhempainvartista ihana palata kotiin, olen kasvattanut niin ihanan lapsen, pakahdun ylpeydestä"-statuspäivityksiä. Niinpä joo. Mähän en olekkaan lapsestani yhtään ylpeä, ja kasvattajana aivan perse. Hitto, mä myyn lapsen orjaksi jonnekkin ambomaaha ja irtaudun tästä hommasta mihin musta ei ole. Sit olisin vapaa, rietas ja onnellinen. Hah.

Pieninä ne polkee syliä ja isoina sydäntä. Pitää palata tähän postaukseen vielä joskus kun niiden kanssa alkaa olla ihan oikeita ongelmia :D

Saa kommentoida!

Ei!

Aina puhutaan siitä miten lapsilla on niitä ei-kausia (no onhan niillä ja joillain ne kestää monta vuotta, huoh) mutta kukaan ei koskaan kerro sitä tosiasiaa että kun saat lapsia, niin se EI-kausi tulee lopullisesti vanhemmille ja se kestää! (varoittakaan nyt tästä jo neuvoloissa!) Ovatkohan negatiiviset ja pessimistiset ihmiset luontaisesti heti parempia vanhempia? Jokseenkin ymmärtää miksi niin monet vanhemmat eivät jaksa pitää rajoja kun se jatkuva loputon kieltäminen on NIIIN tympeää!

"Pelataan pleikkaa koko päivä, syödään sipsiä sängyssä ja heitellään sohvatyynyjä kilpaa.. Pelataan GTA5 yölläki, koko yö! Aamulla lintsaatte koulusta ja sit syödään lisää sipsejä! Kuka hakee kaupasta 7 litraa colaa?!"

Vois olla meiltä mutta sisustus ei täsmää. Kuva lainattu :D

Perheessä missä on monen ikäisiä lapsia tämän ei-sanan reaktiot värittävät mukavasti päivää. Aamut alkaa heti "EI, sä et nyt enää torkuta!", "Ei, sä et syö pelkkää vaniljakastiketta aamupalaksi!", "EI perhana sinne pakkaseen lähdetä pelkällä pitkähihaisella!!!" Ulko-oven paiskontaa ja vinkuvia polkupyöränrenkaita niin jo tekee mieli kahvikupposta. Niin sitä aikuinenkin ihminen ehdollistuu :) Paitsi.. ettei sitä kahvia saa yleensä juoda kuitenkaan rauhassa kun Hobitti makaa lattialla ja itkee kun ei saanut heitellä kännykkää pitkin seiniä tai kun youtubea ei laiteta päälle heti kun sängystä nousee. Ei heitellä, ei laiteta, ei potkita koiraa (hirveen tylsää), ei syödä pölyä, ei nuolla ikkunoita, ei ei ei.

Byääää, haluan heitellä haarukoilla koiraa!!

Ei, viikolla ei pelata pleikkaa, ei mennä grillille, ei kuskata kauppaan ostamaan kahvijuomaa, ei anneta rahaa että pääsee katsomaan kolmatta kertaa samaa elokuvaa, ei tehdä laskutehtäviä kenenkään puolesta, ei, ruokana ei ole pelkkiä nuudeleita, et vieläkään saa ostaa energiajuomia, ei ei ei. Vaikka muksut on jo isoja niin kokeilla pitää aina, loputtomasti. Kun joskus jokin asia on mennyt ilmeisesti läpikin.

Mut sitten mä muistin että psykologi Keijo Tahkokallio on lanseerannut ajatuksen siitä että vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä! Vitsit, enhän mä olekkaan mälsä mutsi! Mähän olen supermamma!! Ja joskus mua tästä kiittää..ööö.. no, tuskin nuo jäärät mut josko niiden vaimot?