Some

15 minutes of fame. Some-fame. Sattui ihan omituinen juttu kun menin kirjoittamaan omakohtaisia kokemuksia liittyen siihen miksi minä en vaan voi olla joka päivä kotona neljän seinän sisällä ainoana juttukaverina 3-vuotias uhmaikäinen. Olisin jos äitiyskruununi olisi edes hitusen kirkkaampi mutta ei, tähän ei silverquick auta, mielenterveys alkaa rakoilla jo muutaman päivän jälkeen. Olen äiti joka tarvitsee aikuista juttuseuraa. Jos en näe aikuisia ihmisiä joille puhua, menen labraan istumaan pelkästään että saan jutella eläkeläisille. Ahdistelen ihmisiä s-marketin hyllyjen välissä "Ai, että toi on hyvää makaroonia.. kuule laitoin sitä kerran kanapastaan ja plaa plaa plaa". Menen seisomaan bussipysäkille nousematta bussiin ja kerään ovelta ovelle sotainvalideille kolikoita. Mies kun ei aina meinaa ymmärtää niin tein varten asiasta listan facebookkiin joka sisälsi kohtia joissa kerrotaan miksi meillä on niin usein vieraita.

Eräs tuttava pisti viestiä että haluaisi jakaa julkaisun mutta säädökseni olivat liian tiukat niin päätin tehdä julkaisusta sellaisen että se hetken näkyy kaikille. Unohdin koko jutun kunnes eräs tuttava laittoi viestiä että olenko tietoinen että julkaisua on jaettu todella paljon. Puhelimessa kun ei näe mitään ylimääräistä kuten julkaisumääriä, niin menin koneelle ja meinasin tulehtua pullaani. Listaa oli jaettu silloin 700 kertaa, nyt määrä on jo reippaasti yli 1500.

Asiaan liittyy lievästi sanottuna omituinen lieveilmiö. Luulin että olen vahingossa aktivoinut jonkun senssisovelluksen joka lähettää omituisia ystäväpyyntöjä tuntemattomilta ihmisiltä. Yritin sellaista "treffi"sovellusta etsiä onnistumatta kunnes tajusin että ystäväpyynnöt liittyvät siihen facebookjulkaisuun! Pyydän nöyrästi anteeksi Matti Helsingistä, Aino Porvoosta, Maiju Oulusta ja ne kaikki muut 30 tyyppiä joiden mielestä me olisimme nyt uusia kavereita kun olet naurahtanut (oletan) kirjoittamalleni facejulkaisulle. En halua vetää nyt mattoa jalkojen alta, mutta mehän emme oikeasti ole kavereita. Olen niin vanhanaikainen tyttö että pidän kavereina ihmisiä joita olen nähnyt ja joille olen puhunut ihan oikeasti kasvokkain.

Voi toki olla että "haluan jutella aikuisille ihmisille" antaa selvästi käsityksen siitä että etsin epätoivoisesti senssiseuraa ;D 

Pikakelaus

No hupsis, mitä ihmettä on tapahtunut kun vastasyntynyt täyttää kohta 3 kuukautta! Minunhan pitäisi olla elämäni vedossa, ulkona vastasyntyneen aiheuttamasta kuplasta, elämä tasaantuneena uuden tulokkaan myötä. Siis voisiko joku kertoa mikä tämä kaaoshäslinkisekasorto-arki sitten oikein on?? Tai roikkuva vatsamakkara?? Miksi edelleen vetelen suklaata kuin olisi joulu?? Mihin se joulukin ylipäätään katosi? Tai tammikuu? Nyt sulaa jo lumet!! Antakaa nyt paperipussi!!! 

Tarinaa olisi ihan liiaksi joten otetaan alkuvuoden tärkeimmät tärpit. Vuoden ensikuukaisia ovat siivittäneet hirvittävä stressi ja tavallinen stressi. Ehkä mukana lieväkin stressi. Ensin oman parantumisen suhteen, sitten ristiäisten ja vielä vähän Hobitin syntymäpäivienkin suhteen. 

Meidän punatukka liljanlehden alla.

Ristiäisistäkin selvittiin kunnialla, siitäkin huolimatta että kirkkoherranvirasto antoi vahingossa päivämäärän jolloin paikkakunnalla ei ollut yhtäkään pappia. Minä tietenkin pikku kätösin olin tehnyt kutsukortit ja lähettänyt ne, kaikissa painettuna täysin väärä päivä ja kellonaika. Noo, mitä sillä nyt väliä koska ja missä. Itse ristiäispäivänä tuli vain muutama kömmähdys. Kastelahjat olivat kerättynä nätisti piirongin päälle mutta unohdin ne avata vieraiden aikana ja availin itsekseni iltasella kaikkien lähdettyä kotiin. Vähän kuin sellainen toinen joulu MULLE :) Eikai kukaan nyt olisikaan ollut yhtään kiinnostunut siitä mitä lahjoja vauvalle tuotiin? Tarjoilutkin valokuvasin ennen kakun avaamista, edellisiltaisilla kamera-asetuksilla. Ylivaloittuneista otoksista sain pelastettua onneksi edes muutaman. En juurikaan ehtinyt valokuvata, kuten etukäteen kuvittelin supermiesviitassani ehtiväni, eikä ristiäisistä juurikaan jäänyt kuvamuistoja. Muuten kaikki meni ihanasti ja poika sai "paappa"nimensä. 

Ristiäisiin kannattaa ehdottomasti valita väriteemaksi turkoosi. NOT! Into piukassa menin tilaamaan niin nonparelleja, servettejä, keksejä, muffinivuokia ym. joissa jokaisessa luki "turkoosi". Jokainen tuote oli kotiin tullessa erivärinen sininen. Turkoosi teema muuttui ihan itsestään teemaksi "sekasininen". Sellaistahan mä suunnitelinkin?  

Ristiäisistä selvittyä sai alkaa suunnittelemaan Hobitin 3v kekkereitä, jotka sujuivat mallikkaasti muuten, mitä nyt lahjat olivat jossain BR-lelun Tanskan varastossa ja vieraat kärsivät noro viruksesta, eivät tosin todellakaan meillä! 

Blues Brothers

Eräästä sisustusliikkeestä ostin aivan loistavan sädetikun joka siis oli kolmosen muotoinen ja paloi hitaasti mutta varmasti sankarin silmien loistaessa kilpaa tikun kanssa. Toimii! 

Elämä voi pettää, rieskarullat eivät koskaan.

Mä kasvan ihan kohisten, Jeah!

Joululahja

Pikkuisen on ollut hiljaista blogirintamalla. Syyn kaikki jo varmaan tietää ja se ei ole ollenkaan niin hiljainen :) Ei vaiskaan. Ihana vauva joka nukkuu paljon. Äitiinsä tullut, syö ja nukkuu ja nukkuu ja syö. 

Oiii... mun pojathan ne siinä <3

Eikö se tämäkään pikkumies halunnut itsekseen maailmaan, vaan synnytys käynnistettiin vähentyneen lapsivesimäärän takia viikko ennen joulua. Ensin ballongilla ja sitten minimaalisilla cytotec murusilla. Kaksi murusta ehdin nappailla ja herra tuli kuin tykin suusta, jättäen jälkeensä hikisiä ja hengästyneitä kätilöitä, henkisesti sekaisin olevan äidin, liikenteessä kiroiluennätyksen tehneen isän ja sairaalakäytävän juoksuennätyksen tehneen anestesialääkärin. Pisteet 10/10/10. Siis lapsen pisteet :) 

Synnytys itsessään ei ollut kuitenkaan hirveä, kiitos sen maapallon nopeimman anestesialääkärin. Synnytyksen jälkeen tuli aika jota en suuremmin halua edes muistella. Ainut mitä haluan sanoa ihan kaikille äideille on että älkää synnyttäkö kotona! Koskaan et voi tietää mitä tapahtuu. Vasta neljäs raskaus paljasti odotusajan trombosylian, veri ei siis hyydy normaalisti. Ilman sitä loistavaa ja käsittämättömän nopeaa sairaalan leikkaustiimiä en kirjoittelisi mihinkään enää mitään. Kaikki kunnia sille ammattitaidolle. 

Toipuminen on ollut hidasta kuin etanan lento. Asiaa ei auttanut kova kohtutulehdus jonka seurauksena pääsin vauvan kanssa täyshoitoon naistentaudeille kolmeksi päiväksi vielä viikko synnytyksen jälkeen. Sitten aloitettiin kaikki taas alusta, niin toipuminen kuin ensi-imetyskin pikkumiehen kanssa ja kotiutuessa saatiin vielä kova flunssakin. Nyt viimeisimmästä kotiutumisesta on kohta 3 viikkoa ja jaksan jo muutakin kuin katsoa Huippumallia videolta tissit paljaana vauvan nukkuessa :) Vaikka mukavaahan senkin oli aikansa. Mitä nyt siinä sivussa talo hajoaa sisältäpäin, veljekset repivät toisiaan hengiltä, Hobitti osaa televisio-ohjelmien dubbaukset ulkoa ja mies kokkaa kymmenettä kertaa nuudeleita ja nakkia. Perhe <3